Ehkä maailman ihanin sisustuskirja // Perhaps the most wonderful interior design book in the world

Tänään kerron teille salaisuuden. Se on tämä: tässä on maailman ihanin sisustuskirja!
Ainakin lapsellisille ja lapsenmielisille.
Sellaisille, jotka eivät ota itseään ja kotiaan turhan vakavasti.
Tai itseni kaltaisille vähävaraisille haaveilijoille, jotka siirtävät sohvaa joka toinen viikko.
Voi mitä inspistä!
Katsokaa vaikka!

* * * *

Today I'm gonna tell you a secret. Here it comes: this is the most wonderful interior design book in the world!
At least for those of you child-like enough.
For those who don't take themselves and their homes too seriously.
Or for those like myself: daydreamers with little money, daydreamers who move the sofa every other week.
What a source of inspiration!
Take a look!





Kuvat Ashlyn Gibsonin & Rachel Whitingin kirjasta Creative Family Home.
Pictures from the book Creative Family Home by Ashlyn Gibson and Rachel Whiting.


Tämä ainakin minua päivästä toiseen inspiroiva opus Creative family home on kahden brittimimmin, Ashlyn Gibsonin ja Rachel Whitingin käsialaa. Oih ja voih!

Ashlyn Gibson on lontoolainen stylisti, valokuvaaja ja lastenliike Olive Loves Alfien omistaja, joka on tehnyt töitä aiemmin mm. kenkämerkki Red or Deadille.

Rachel Whiting on samassa kaupungissa vaikuttava sisustusvalokuvaaja, jonka kuvia on nähty myös lehidssä kuten House & Garden ja Living Etc.

Creative Family Home on inspiroiva, värikäs ja vähän satumainenkin kirja kolmestatoista kodista, joissa asutaan ja eletään. Kirjan kodit ovat iloisia, kekseliäitä, luovia. Niissä näkyy lasten läsnäolo ja kädenjälki - muuallakin kuin lastenhuoneessa.

Voisin tuijottaa tätä päivät pitkät!
Vaikka työkseni!
Kiitos Ashlyn, kiitos Rachel, inspiroitte enemmän kuin mikään muu!!!

Huomasin muuten, että kirja on nyt ilmestynyt myös suomeksi Gummerukselta, nimellä Viihtyisä ja värikäs koti.

Ei, tämä ei ollut maksettu mainos, ja kirjankin olen ostanut ihan itse.


* * * *


At least I am so very inspired by this book Creative family home, written by two British women Ashlyn Gibson and Rachel Whiting. Oh and oh!

Ashlyn Gibson is a London-based stylist, designer and the owner of kids' store Olive Loves Alfie. She has also worked for the shoe label Red or Dead.

Rachel Whiting is a interior design photographer in the same city. Her pictures have been seen in magazines like House & Garden and Living Etc.

Creative Family Home is an inspiring, colourful and a bit fairytale-like book featuring thirteen homes, that are truly lived in. The homes are happy, imaginative and creative. You can see and feel children's presence and creative output in them - and not only in kids' rooms.

I could stare at this all day long!
Staring at this could be my dream job!
Thanks Ashlyn, thanks Rachael, you inspire me more than anything!

And no, this wasn't a paid ad, and I've even bought the book myself.

Taiteilua lasten kanssa: maalatut verhot // Kidesign goes easy: painted curtains

Superhelppo taideprojekti lasten kanssa!
Tarvitset vain:

- valkoista kangasta tai edulliset valmisverhot
- kangasvärejä
- kärsivällisyyttä

Sitten menoksi! Levitä kangas pöydälle tai lattialle. Anna lasten suhata värien kanssa. Helpointa on, jos jokaiselle on varattu oma pieni alue.

Näissä verhoissa käytimme pohjana Ikeasta hankittuja halpisverhoja, kangasvärit ovat Citymarketista ja Tiimarista.
Kuivuminen kesti pari päivää.
Kannatti odottaa, eikö!

* * * *

A super-easy arts project with kids!
You just need:

- white fabric or white ready-made curtains
- fabric paints
- patience

Then, off you go! Spread the fabric on the table or on the floor. Let the kids go wild with the colours. It's easiest, if each one gets a small fabric area of their own to paint.

Here we used cheap ready-made curtains from Ikea as the base, the fabric paints are from the supermarket. It took a couple of days before the paint was dry.
Well worth it, isn't it!

Kirjahyllyn uumenista

Kirjoista ei osaa kirjoittaa. Niitä on niin paljon. Hyviä, ihania, koukuttavia, tylsiä. Sellaisia, jotka vievät mennessään. Sellaisia, joita lukee läpi yön. Sellaisia, jotka jäävät elämään.

Mihinkään varsinaiseen kirjablogiin ei rahkeet harmi vaan riitä, joten nappasin hyllystä joitakin kirjoja.
Niitä, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Kolahtaneet.
Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä!

1. Gary Larson: The Far Side Gallery

Ikivanha ystäväni, jonka rahtasin opiskeluaikoina rinkan pohjalla Enkuista.
Ihania, oivaltavia, mustaa huumoria ja sarkasmia.
Kun maailma murjoo, on aina Gary!

Ihan loistava on myös Larsonin kuvaus siitä, miten ryhtyi pilapiirtäjäksi. Hän oli töissä levykaupassa, eli normiarkea, kunnes eräänä päivänä kuuli enkelikuoron laskeutuvan hyllyjen väliin ja siitä lähti. Klassikko!

2. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Tämä monessa blogissakin aikoinaan hehkutettu brittiläisen näyttelijän esikoisromaani, kasvutarina, elämäntarina on ihana, omaääninen, sympaattinen, brittiläinen!

Romaani alkaa 60- ja 70-lukujen vaihteesta ja loppuu vuosituhannen vaihteeseen. On Elly, jonka äiti on surusta turta. On Joe, on Ellyn ystävä Jenny Penny.

Winmanin tekstissä on hienoa letkeyttä, ilmavuutta ja fragmentaarisuutta - ominaisuuksia, joita suuresti ihailen. Toisiaan risteävät tarinanosat heräävät henkiin, niihin jää asumaan. Ne ovat satumaisia, yllättäviä.

Fragmentaarisuudesta, satumaisuudesta ja yllätyksellisyydestä huolimatta romaani kytkeytyy kuitenkin tiukasti aikaan ja paikkaan, etenkin brittimaailman kuvauksessaan. Oi tuo merentuoksuiseen lounais-Englanti! Cornwall!

3. Michael Cunningham: Illan tullen

Cunninghamin romaaneissa on samaa hengittävyyttä ja suvaitsevaisuutta kuin Winmanillakin. Vuonna 2010 ilmestynyt Illan tullen ei petä, vaikka ei ihan hakkaa suursuosikkiani Talo maailman laidalla.

Romaanissa newyorkilaisen taidegalleristin ja hänen päätoimittaja-vaimonsa elämä saa uuden käänteen, kun vaimon boheemimpi pikkuveli muuttaa heille asumaan.

Cunningham on taituri ihmissuhteiden kuvaajana. Rakkaus on monitahoista, monimutkaista. Myös Cunninghamin kirjoissa ollaan vahvasti jossakin, tässä New Yorkin taidepiireissä.

4. Erik Axel Sund: Varistyttö-trilogia

Luen paljon dekkareita, sekä sivutyön puolesta että omaksi huvikseni. Ruotsalaisen Erik Axel Sundin Varistyttö-trilogia onnistuu tuomaan genreen jotain ihan uutta. Se on karmiva ja herkkä samaan aikaan.

Alun perin yhdeksi romaaniksi tarkoitettu kokonaisuus käsittää kolme osaa: Varistyttö, Unissakävelijä ja syksyllä suomeksi ilmestyvä Varjojen huone. On vaikea analysoida, mistä romaanien vaikuttavuus tarkalleen syntyy. Erik Axel Sundit (kirjailijanimen takana on kaksi tekijää: Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) kertovat haluavansa näyttää, mitä kuliessien takana on. Ihan lähellä, tavallisen oloisessa arjessa.

Varistyttö menee ihon alle. Tunteet tulevat lähelle. Miltä tuntuu, kun luottaa ja luottamus petetään. Kun pelkää. Kun on yksin. Kun on hilkulla ymmärtää jotain, mutta ei ymmärrä. Läsnä on suru. Menneisyys ja menetykset. Nämä luettuani luuulin oivaltaneeni jotain: Ihminen on perusolemuksensa lisäksi sitä, mitä on kokenut, mitä hänelle on tehty.
Hienot kirjat.

5. Alice Hoffman: Punainen puutarha

Rakenteita paljon miettivänä pohdin usein, miten kokonaisuus muodostuu. Miten eri osat nivoutuvat yhteen. Hoffmanin uusin, Punainen puutarha, on kiva esimerkki toisiinsa kytkeytyvien tarinoiden muodostamasta kokonaisuudesta.

Hoffmanin teos sijoittuu Massachusettsin Blackwelliin. Siellä on puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kukkia. Taru kertoo, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos uskaltautuu etsimään.

Hoffmanin tarinat nivoo yhteen juuri tuo Blackwell, joen rannalla, punaisen puutarhan lähellä. Tarinat etenevät ja kytkeytyvät toisiinsa myös ajassa: yhden tarinan lapsi on seuraavassa isovanhempi. Menneisyys on läsnä ja teot kertautuvat. Paikka saa myös symbolista merkitystä.

Tämä olisi kiva toteuttaa monimediajuttuna, inspiroiva!!!

6. Marianne Fredriksson: Muuttolinnut

Olin jo ihan unohtanut tämän ruotsalaiskirjailijan, kunnes nappasin tämän ohuehkon kirjan käteeni ihan sattumalta Myllykosken kirjastossa. Olikin hyvä löytö!

Marianne Fredriksson kuuluu sarjaan hyvät ihmissuhdekuvaajat. Muuttolinnut on tarina chileläisen pakolaisen Miran ja ruotsalaisen tietokirjailijan Ingen ystävyydestä. Se on kaikin puolin tiheä romaani. Naisten välinen ystävyys kasvaa kattamaan perheet ja menneisyydet. On paljon puhetta, muistoja, ahdistaviakin. Ystävyys kantaa ja auttaa kohti uusia alkuja.

Kaunis ja viisas kirja.

7. Ian McEwan: The Cement Garden & Iain Banks: The Wasp Factory

Opiskeluaikojen nuoret brittiklassikot! Nämä oli ihan pakko mainita, vaikka en ole niitä aikoihin lukenutkaan.

Upeita, omalaatuisia, brittiläisiä, kokeellisia! Ohuita. Ja nämä pitää lukea enkuksi, ehdottomasti!

McEwanin Cement Garden on surrealistinen, surullinen, raadollinen, trillerimäinenkin, hieno. Neljä lasta menettää ensin isänsä, sitten äitinsä. Maailma on ympärillä on ankea. Salaisuudet haudataan kellariin ja lapset yrittävät jatkaa elämistä keskenään.

16-vuotiaan Jackin kertojaääni muuttuu perusteinistä omaan maailmaansa uponneeksi ja jaetusta todellisuudesta erkaantuneeksi vieden lukijan tehokkaasti mukanaan.

Myös kirjasta 1993 tehty, Charlotte Gainsbourgin tähdittämä elokuva (ohj. Andrew Birkin)korostaa tarinan surrealistisuutta, omalakisuutta. Suosittelen tätäkin!

Myös Banksin Wasp Factoryn kertojaminä on biokemisti-isänsä kanssa yksin hylätyllä saarella asuva 16-vuotias teinipoika Frank. Gootti- ja kauhukirjallisuuden piirteitä omalaatuisesti mainstreamiin tuova romaani luo Cement Gardenin tapaan oman suljetun maailmansa ja todellisuutensa.
Häiritsevä ja hieno tämäkin!

8. Paul Auster: From Hand to Mouth

Rauhallisempiin tunnelmiin...
En tiedä, onko tämä ilmestynyt suomeksi. Paul Austerin kirjan alkuosa on ihanan raadollinen omaelämänkerta ajalta, jolloin Auster ei ollut vielä Auster! Ei postmodernia kikkailua! Ei anonyymejä henkilöitä! Ihan Paul, nuori ja vähävarainen, kirjallisella ambitiolla varustettu nuori mies Euroopassa suurin haavein.

Ihana. Luin tämän ja näin Austerin joskus nahkarotsissaan Huvila-teltassa -> olin myyty!

Tämän kirjan parasta antia on Austerin kuvaus Ranskaan tulostaan. Sitä oli odotettu. Matka oli pitkä ja kallis, toiveet korkealla. Tultiin Eurooppaan, kulttuurin juurille.

Ja mitäs kävikään. Austerin jalkaa alkoi hiertää. Hän käveli kymmeniä kilometrejä. Baudelairen tai Camus:n sijaan hänen mielensä täytti jäytävä varvaskipu, pohdinta siitä, minne voisi päästä istumaan, pohdinta siitä, miten kipu loppuisi, kaikenkattava varpaan ajattelu. Muuta ei ollut. Jes!

9. Anne Lamott: Bird by Bird: Some Instructions on Writing and Life

Kivan Natalie Goldberg -henkinen kirja kirjoittamisesta kiinnostuneille ja varsinkin sen kanssa jumiutuneille. Pieniä tarinoita, inhimillinen.

Ja se nimi? Se menee näin. Lapsi-Lamottin 10-vuotiaan veljen piti palauttaa lintuja koskeva kouluraportti seuraavana päivänä. Aikaa tekemiseen oli ollut kuukausia. Veli ei ollut tehnyt mitään. Nyt, edellisenä iltana, iski paniikki ja rimakauhu. Lamottin isä vei veljen keittiön pöydän ääreen ja rohkaisi aloittamaan. Veli ei pystynyt. Miten? Tehtävää oli kymmeniä sivuja, kymmeniä lintuja. - Lintu linnulta, bird by bird, sanoi isä. Yksi kerrallaan, vähä vähältä. Siitä lähtevät suuremmatkin jutut.

10. Siri Hustvedt: Vapiseva nainen

Pitihän tämäkin nyt ottaa. Mulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen Hustvedtiin. All I loved luettuani olin mennyttä. Miten kukaan saattoi kirjoittaa niin! Tykkään myös muusta Hustvedtin varhaisesta tuotannosta.

Uudemmat eivät ole vieneet ihan samalla tavalla. Viimeisin, Säkenöivä maailma, jäi puolitiehen. Amerikkalainen elegiakin tuntui vähän etäiseltä. Näitä vaivaa jonkinlainen akateeminen kuori. En pääse niihin tunnetasolla sisälle. Harmittaa, sillä haluaisin ihailla Hustvedtiä. Olenhan hänen faninsa.

Vapiseva nainen on toisenlainen, sekoitus teoriaa ja omakohtaista, ja tällaisena se toimii. Teosta ei ole pakotettu romaanimuotoon, vaan siinä on selkeästi eri osia. Tykkään!

Lastenhuoneiden aarteita // Children's room treasures

Lastenhuoneissa on aina kaaos. Tykkään, että lapset saavat ideoida, puuhailla ja leikkiä vapaasti.

Rakastan lapsellista sisustusta: värejä, yksityiskohtia, löytöjä ja oivalluksia.
Lastenhuoneet saavatkin olla hulvattomia, inspiroivia!

Alla yksityiskohtia pienten huoneista.
Itsetehtyä, kirppislöytöjä, poistokoreista bongattua.

**

There's a constant chaos in my children's rooms. I want to let the children feel inspired, do crafts and play freely.
I love a bit childish style: colours, details, bargains, great ideas.
The children's rooms must be a bit wild, inspiring!

Please check the pics below. They show details in my children's room - self made, found in a flea market or bargain basket

Mun vanha nukke.
Käpyaskarteluja.


Lapsen inspisseinä.
Retropöytä paikalliselta FB-kirpparilta.


Legovärejä.
Retrohenkiset verhot Elloksen tarjouksesta ja Ikeasta hankittu mobiili.
Kynäpurkit kaakaopurkista ja mummon nurkista.


Kirjahyllyyn ilmestynyt pienoismaailma.
Retrolakana ja äitini tekemä viltti.
Kierrätysmateriaaleista päivähoidossa askarreltu robotti.


Verho Marimekon tehtaanmyymälän kierrätyskorista.
Pehmoja, ja lisää pehmoja.


Retrokangas, josta on tulossa kerrossängyn verho.
Nettikirpparilta löydetty kärpässienipöytä.
Lisää askarteluja.


Lisää vielä myöhemmin!

Tyhjää // Empty Spaces

Kuva: Richard Scarryn kirjasta Ahkeruus on ilomme

Mieluiten asuisin Richard Scarryn Touhulassa. Toinen vaihtoehto voisi olla Astrid Lindgrenin iki-ihana Melukylä. Molemmissa on vinoja taloja, uteliaita asukkaita, sattumuksia ja kontaktia ulkomaailmaan.

Joskus on toista, tyhjää.
Tyhjäksi jääneissä tiloissa on jotain pelottavaa ja kiehtovaa.

Kuljen kotikulmilla usein hylätyn talon ohi. Piha on umpeenkasvanut, pikkupojat kurvailevat fillareilla sitä halkovalla oikopolulla. Talon ikkunoissa on vielä ohuet verhot, ikkunalaudalla kukkaruukku. Jos illalla katsoo ikkunaa pitkään, alkaa tuntua, että joku katsoo takaisin.

Tyhjyys tulee kai eteenpäinmenosta.

Rakennemuutos-Kymenlaaksossa sen huomaa. Valtava tehdas on aavemaisen hiljaa. Siinä, missä oli pankki, kemikalio tai urheilukauppa, on tyhjä talo. Kirjakaupasta on tullut kirppari. Juna ei pysähdy. Bensa-asema on jäänyt kylmilleen.

Yle näytti pari vuotta sitten hienon ruotsalaisdokumentin Tyhjät pihat, autiot tehtaat, jossa dokumentaristi Jan Jörnmark kiersi tyhjilleen jääneitä paikkoja. Oli tehtaita, kauppakeskuksia ja kokonaisia lähiöitä. Oli vanhoja kartanoita, joiden tapeteista tunkee luonto läpi.

Dokumentti oli upea, lyyrinen, ahdistava. Maailmassa, jossa kaiken pitää kasvaa, moni asia jää jalkoihin. Kiinnostuneet tsekatkaa Jörnmarkin YouTube-kanava!

Tulipas haikea postaus..ensi kerralla vaikka lastenhuoneista, värikkäästi!

* * * *

I'd rather live in Richard Scarry's Busytown. Another option might be Astrid Lindgren's
lovely Bullerby. The both places have askew houses, nosy inhabitants, coincidences and a lot of contact with the world around.

Sometimes it's different. Empty.
Places left empty are somehow scary and fascinating.

At home I often pass a desolated house. The garden is overgrown, kids cycling wildly on the shortcut cutting it. There are still curtains in the windows, a flower on the windowsill. If you look at the window for a long time in the evening, you get a feeling of someone looking back.

Development creates these empty places, so they say.

In south-east Finland, struggling with structural change, you notice this. A huge factory is quiet. Where there was a bank, pharmacy or sports store, is now an empty building. Bookstore has become a flea market. The train doesn't stop anymore. The pertrol station has become cold.

The Finnish Yle showed an excellent Swedish documentary Tyhjät pihat, autiot talot, a few years ago. In it the film maker Jan Jörnmark visited places that had been left empty. There were factories, shopping malls and whole suburbs. There were old manor houses, which nature had invaded.

The film was beautiful, lyrical, agonizing. In a world of contant growth, many things are left behind. If interested, check Jörnmark's YouTube channel!

This post seems to be melancholic...I promise next post will be about kid's rooms, colourfully!

Absurdia arkea // The Absurd Side of Everyday LIfe

Lapsiperheen elämä on täynnä pieniä kummallisuuksia.
A family life is filled with small absurdities.



Pestävään keittiön hellaan ilmestyy "tagi".
Pehmolelu nukkuu äidin mummon kutomalla matolla.
Joku on poistanut kalenterista menot, legoukko asuu satavuotiaan virsikirjan päällä.

Kun aloitin blogin, halusin tavoittaa juuri tämän. Arjen hienouden ja kummallisuuden. Elämisen tunteen. Sen, että ison lapsiperheen koti on luova, mutta kaukana sisustuslehtien ideaalista. Yleensä vallitsee kummallinen kaaos.

Rakastan taloja, suunnittelua, värejä, persoonallista otetta. Silti meillä on aina sekamelska.


* * * *

A "tag" appears on the kitchen stove that I'm trying to clean.
A stuffed animal sleeps on a rug woven by the grandmother of my mother.
Someone has deleted the next calendar entries, a lego figure lives on top of a hundred-year-old hymn book.

When I started my blog, I wanted to show this. The finesses and oddities of everyday life. The sense of living. To show the fact that the home of a family with many kids might be creative, but it seldom equals the ideal shown in interior design magazines.
Usually a strange chaos reigns.

I love houses, designing, colours and personal touch. However, our home is in a state of a constant mess.

Zen ja myöhäisillan uimareissut // Zen and the Art of Late Evening Swims

Parasta kuumassa kesässä on aamu ja ilta.
Early mornings and late evenings - the best things in a hot summer.



Aamu mieluiten jossain, missä on järvi, hiljaisuus, sumu ja muki kahvia. Joskus näkee yksinäisen linnun tai soutajan horisontissa. Tietää kauempana niittykukat ja mutkatiet.

Muut nukkuvat. Itse on liikkeellä paljain jaloin ja ilman ajatuksia.

* * *

The morning preferrably somewhere with a lake, silence, fog and a mug of coffee. Where you can sometimes spot a solitary bird or someone rowing. Where you know the flowers in the meadows and the winding country roads further away.

The others sleeping. Oneself walking barefeet and with no thoughts



Ilta sosiaalisemmin.

Kotona on kuuma. Pakataan mukaan pyyhkeet, uikkarit, uimarenkaat ja aurinkorasvat. Hikiset lapset, kärsimättömyys, auto, jonne kiivetään paljain jaloin.

Mennään ihanan järven rantaan. Lapset juoksevat veteen. Linnunmaitoa, sanoo joku. Itse ui vähän myöhemmin, kun kovin hulina on hiljennyt. Kun isommat sukeltelevat simpukankuoria, pienemmät kelluvat tyyninä uimarenkaillaan, aurinko alkaa painua.


* * *

The evening more social.

It's hot at home. Packing towels, swimming suits and rings, sunscreens. Sweaty children, restlessness in the air, barefeet into the car.

Going to a lovely lakefront. Children rush into the water. Warm as ever, says someone. Myself swimming a bit later, when the quietness has stepped in. When the older kids are diving to catch shells, the smaller ones are floating with their swimming rings, a tranquil look on their face, the sun slowly going down.

Värittömyyden ylistys

Dublin, Ireland, 1996


Galway, Claddagh, Ireland, 1996.


Silverstrand, Ireland, 1996

On niissä vaan jotain hienoa. Mustavalkoisissa kuvissa, omissakin.

Aloitin valokuvaamisen aikana, jolloin filmi oli kallista ja mustavalkoisia kehitettiin pimiön punavalossa. Olin kasvanut kuvien, kaitafilmien, dialaatikoiden ja valkokankaiden keskellä. Opiskelujen ohessa tein töitä turkulaisessa valokuvalafkassa, jossa kuvia tehtiin paikan päällä. Se oli uutta ja hienoa. Siinä sivussa kuvasin kaikkea mahdollista bändeistä ladonseiniin. Kuvaaminen jatkui. Huhkin pimiössä isoja mustavalkoisia vedoksia ja testailin filttereitä. Itä-Euroopan reissulta rahdattiin halpaa valokuvapaperia.

Nyt on toisin. Hyvä, että on.

Kuitenkin joskus, kaiken face-some-osallistu-vastaa-vaikuta -sälän keskellä, bannereiden, tehosteiden ja näppärien katso-tästä-kaikki-pikana -videoiden maailmassa, ihailen yhä mustavalkoisten kuvien tunnelmaa.
Ajattomuutta.
Harmoniaa.
Tietynlaista hiljaisuutta.


Aran Islands, Ireland, 1995.


Galway Festival, Ireland.


A man on the street, Temple Bar, Dublin, Ireland.

- Kuvat ovat omiani, ethän lainaa ilman lupaa! -

* * *

And the same in English...(feel free to ignore the language mistakes :-))

There is some kind of magic in them. In black & white photos, even in my own.

I started doing photography at the time when film was expensive and pictures were developed under the darkroom light. I had grown up amongst photos, 8mm films, boxes of slides and silver screens. When studying, I worked in a photo lab in Turku. Photos were produced in an hour, on the spot. It was new and hi-tech. I took pictures of everything, from bands to barn walls, spent hours in a darkroom printing pictures and testing filters, brought cheap paper from Eastern Europe.

It's different now, and I'm happy about that.

Still, sometimes, in the middle of facebook-social media-participate-influence odds and ends; in the world of banners, effects and handy watch-here-everything-asap videos, I long for the atmosphere in b&w photos.
The timelessness.
The harmony.
A certain silence.

- The pictures above are mine, please don't copy them without my permission! -

Vahvan tekstin jäljillä: Erik Axl Sund

Joskus kohtaa tekstin, joka kolahtaa. Joka ei ole yhdentekevä tai ihan kiva, Se on aika harvinaista. Maailma on täynnä kapulakieltä ja sanahelinää.

Minulla oli ilo saada haastatella keväällä ruotsalaista kirjailijakaksikkoa,Jerker Erikssonia ja Håkan Axlander Sundquistia aka Erik Axl Sundia. Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian ensimmäinen osa oli juuri ilmestynyt suomeksi.

Istuimme samaan pöytään. Erikssonilla ja Sundquistilla oli nahkarotsit. Puhuimme kirjoittamisesta. Häkellytti vähän. Mutta Sundquistilla oli hiuksissaan NIPSU, lasten pinni. Se toi turvaa.

Halusin kuulla, miten kirja oli syntynyt, millainen oli sen maailma.

Sillä Varistyttö on huikea kirja: hieno ja kamala samaan aikaan. Se tulee liki, saa lukijan tuntemaan. Kauhua, inhoa, empatiaa. Hyvyyden, pahuuden, viattomuuden.

Varistyttö rakentuu ovelasti. Kuljetaan erilaisissa tiloissa, mielen ja maaailman. Eriksson ja Sundqvist yhdistävät julmuutta ja empatiaa. Paha saa kasvot. Näkee toisen puolen. Tulee painostava olo. Maailma on julma, joskus. Taitavaa.

Puhuimme pitkään. Alkoi tulla kuuma. Puhuimme kulisseista ja näkökulmista, Vonnegutista ja kirjoittamisesta. Siitä, miten tarpeellista on joskus sulkeutua jonnekin kauas, ihmisten ja hulinan ulkopuolelle. Puhuimme myös bändeistä, siitä mitä piirrettyjä lapset katsovat, kasvissyönnistä.

Aika loppui, käteltiin. Olin vaikuttunut. Hienot miehet, hieno kirja. Sellaisia ei ole koskaan liikaa.