Sivut

lauantai 25. lokakuuta 2014

Lisää hienoja: Jayne Anne Phillips ja Michael Cunningham



Blogi on uinunut.
Elämä on heitellyt. On ollut niitä päiviä, jolloin istuu viltin alla lukemassa tai kuuntelee tuulen huminaa hormeissa.

Onneksi on kirjat!
Kirjasyksy!
Rakastan sekä Jayne Anne Phillipsin että Michael Cunninghamin hengentuotoksia. Phillipsin Koneunia, Pikakaistat tai Suojelus ja Cunninghamin Koti maailman laidalla ja Tunnit ovat olleet itselleni ihan käänteentekeviä.
Sellaisia kirjoja, jotka saavat katsomaan kirjoittamista ja tarinankerrontaa uusin silmin.

Ja nyt sitten kummaltakin on tullut uusi kirja. Jee!
Phillipsin Murhenäytelmä on upea, upea kirja. Raskas ja hieno. Phillipsin edellisestä, Kiurusta ja termiitistä, en saanut otetta. Se jäi jotenkin kirjalliseksi. Murhenäytelmä sen sijaan tuo tyyliltään mieleen Suojeluksen ja Phillipsin varhaiset tekstit.

Murhenäytelmä pohjaa tosielämän tapahtumiin. Se on tarina Asta Eicheristä ja tämän kolmesta lapsesta. Leskeksi jäänyt Eicher ryhtyy kirjesuhteeseen salaperäisen varakkaan herrasmiehen kanssa. Tämä koituu koko perheen kohtaloksi. Parin viikon kuluttua suhteen aloittamisesta niin Asta Eicher kuin hänen lapsensakin ovat kadonneet ja kuolleet. Jäljelle jää vain tragedia; tarina, jota jäljelle jääneet pyrkivät selvittämään.

Murhenäytelmä on myös tarina julkisuudesta, todellisuuden ja tarinoiden rakentumisesta. Eicherin perheen kohtaloa ryhtyy selvittämään toimittaja Emily Thornhill ja valokuvaaja Eric Lindstrom.

Murhenäytelmä menee ihon alle kuin vain Phillips hienoimmillaan voi. On useita ääniä. On Eicherin perheen nuorin, näytelmiä kirjoittava taiteellinen Annabel, joka piirtää keijuja ja aavistaa tulevan. Annabel näkee menneet ja tulleet, on läsnä vielä kuoltuaankin, suojelusenkelinä, tuulenlehtenä, valkeana liinana.

On toimittaja-Emily, joka pyrkii totuuteen ja eläytyy, rakastuu, ei tiedä, mitä ajatella. Hän adoptoi kuolleen perheen koiran, Dutyn, joka jää odottamaan edesmenneitä takaisin. Hän aavistaa pienen Annabelin läsnäolon, hengen, hyvyyden ja pahuuden.

Phillips kuljettaa tarinaa aivan upeasti useilla tasoilla. On perheen tarina, maaginen taso, median maailma. Kuolleen pikkutytön tajunnanvirtaan yhdistyvät autenttiset vanhat valokuvat.

Lukija tietää lopun jo kirjan alussa. Tämä tekee kaikesta traagista, kaunista, kohtalokasta. Pienen Annabelin kirjoittamista näytelmistä, mäenlaskusta jättimäisellä lahjaksi saadulla kelkalla, lumisateesta, yöpaidoista, viimeiselle matkalle pakatusta eväskorista, jonka surmaaja potkaiseen rotkoon.

Hieno, hieno, sydäntäsärkevä kirja!

**

Michael Cunninghamin Lumikuningatar on kirja, jota pitää lukea hitaasti. Sen teksti on tiheää, täynnä merkityksiä ja symboliikkaa. Ei ihan helposti lähestyttävä, mutta palkitseva.

Ollaan New Yorkissa. Cunningaham kuvaa, kuten aiemmissakin teoksissaan, hienosti tämän päivän amerikkalaisia, ihmissuhteita, mielenliikkeitä, pyrkimyksiä.

Tyler on lahjakas, mutta rahaton muusikko. Hänen tyttöystävänsä Beth sairastaa syöpää. Tyler haluaa luoda Bethille sen täydellisimmän biisin. Beth sairastaa, pukeutuu valkoisiin, valmistautuu pahimpaan. Tyler on ottanut veljensä Barretin luokseen asumaan. Barret on lahjakas, mutta keskittymätön. Niitä, jotka aloittavat asioita, mutta eivät kykene jatkamaan.

Eräänä iltana Barret näkee keskuspuiston taivaalla selittämättömän valoilmiön. Mistä on kyse.

Cunningham pureutuu ihmissuhteiden hienouksiin ja veljesten mielenliikkeisiin. Kiintoisa on myös kolmen henkilön triangeli, vaikkei varsinaisesta kolmiodraamasta olekaan kyse. Samantyyppinen kolmestaan asumisen kuvio, tosin ystävien välillä, on Cunninghamin aiemmassa Koti maailman laidalla -kirjassa.

Ulkoisia tapahtumia kirjassa on vähän. Ne nousevat sitäkin merkityksekkäimmiksi. Tapahtumat valuvat hienosyisinä. ON lumisade, sairaus, luottamus, ystävyys, rakkaus. On sairas Beth, jonka sairaus laantuu hetkeksi, ja on aika elää:

"On erikoista olla elossa. Olla jälleen joku joka kävelee läpi vastaan tuiskuavan lumipölyn, ohittaa viinakaupan ikkunan johon on järjestetty joukko pienten tuikkivien valojen ympäröimiä pulloja; näkee kuvajaisensa vilahtavan lasissa; kykenee jälleen nauttimaan arkisista iloista, katua vasten kopisevista saappaista ja takintaskuihin työnnetyistä käsistä; tuntee että oikeanpuoleisessa taskussa ilmeisesti on vanha Tic Tac ­pastilli, hypistelee sitä, astelee pitkin katua."

Oman viitekehyksensä luo H.C ANdersenin Lumikuningatar-satu vuodelta 1845. Siinä pienet Gerda ja Kai kuulevat legendan pahaa onnea tuovasta taikapeilistä, jonka sirpaleet vääristävät maailman ja tuovat huonoa onnea. Kai saa sirpaleita sydämeensä ja silmiinsä, ja hänestä tulee paha. Myöhemmin Lumikuningatar vie hänet. Gerda lähtee häntä pelastamaan.

Cunningahamin versiossa Barretin silmää vaivaa roska, Beth pukeutuu valkoisiin. Mietittäväksi jää, mikä on tuo roska, mikä on vääristynyttä, kuka on lumikuningatar. Taivaalla nähty valoilmiö? Huumeet? Seurapiirit? Beth? Elämä? Kuolema?

**

Michael Cunningham: Lumikuningatar. Gummerus, 2014
Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä, Tammi, 2014











sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Arne, Carlos, kiire ja kuviot

Kiire!!



Lapsi on tullut ja viskannut laukun eteisen lattialle. Sillä on kiire. Kavereille, välipalaa nappaamaan, kirjaa lukemaan, voltteja harjoittelemaan. Että ehtii elää.

En ole ehtinyt nostaa laukkua. Pitää ehtiä. Laittaa ruokaa, kirjoittaa kirja, kehittää keskeneräisiä ideoita.
Kiire syö ajatukset. Ei malta miettiä loppuun. Pitäisi olla jo toisaalla.

Onneksi on käsityöt ja hölkkä. Tänään keskityn käsitöihin.



Kerroksia toistaessa ja lankaa kuljettaessa huliseva arki unohtuu. On läsnä, edes villaneuleelle.

Käsillä tekeminen kytkee minut myös perheen ja suvun historiaan. On äidin tekemät villapaidat, mummin patalaput ja perulaismyssyt, jotka saimme siskoni kanssa joskus 80-luvulla.

Oman kotini mattoihin on kudottu tarina. Keittiön lattialla luistelevan räsymaton kutoi äidin satakuntalainen mummo varmaan sata vuotta sitten, laudeliinaksi. Hennoissa väreissä kuultavat varmaan perheen paidat ja verhot. Pojat jäivät sotaan, äidin mummo kuoli 70-luvulla. Matto on vielä täällä.

Harmaan villamaton samainen äidin mummo kutoi äidilleni lahjaksi. Minulla se oli joskus opiskeluaikana. Punaviinitahra lähti suolalla. matto siirtyi varastoon, josta sen taas bongasin pari vuotta sitten.



Suvussa ja perheessä kulkeneet, vanhat ja toisen käsin tekemät jutut luovat turvaa. Niihin on käytetty aikaa ja ajatusta. Niissä on rakkautta ja välittämistä, lämpöä.

Samaa ajatusta kehittävät ihkut norjalaisneulojat Arne ja Carlos uusimmassa kirjassaan Norjalaisneuleiden uudet kuviot (Nemo, 2014).



Kirja hakee inspiraationsa mummolan vintiltä. Sukuhistoriasta ja norjalaisesta neuleperinteestä nousee jotain freesiä ja sympaattista, with a twist. Koiran villapaitaa on inspiroinut mummon hääpuvun kuvio.

Ohjeita on lukuisia, aina patalapusta vaativampaan villapaitaan. Kaltaiseni tuurikutoja on huono ohjeiden kanssa, mutta kirjoneuleista tykkäävälle tämä on must!

Ihana kirja ja inspiroiva kuvitus!

tiistai 7. lokakuuta 2014

Helmipöllö // Boreal owl

Tanska!
Ihana maa, ihanat talot ja hamahelmetkin ovat keksineet. Tanskalaisten kunniaksi tässä postauksessa asiaa HAMAHELMISTÄ, askartelusta ja sokerina pohjalla lasten itse kehittämä ohje.

Hamahelmet, nuo askartelevien lasten suosikit, ovat täällä taas!

**

Denmark!
A lovely country, lovely houses and even the original hama beads are invented by them. To honour the Danish this update is about hama beads, diy and a hama bead model invented by the kids themselves.

Hama beads, those favourites of crafty kids, are here again!


**





Aidot ja oikeat Hama-helmet saivat alkunsa, kun tanskalainen Malte Haaning perusti 60-luvun alussa juomapillejä, cocktailtikkuja ja muuta pientä muovitavaraa valmistavan yhtiön. Muovihelmien kysyntä oli nousussa, joten Haaning päätti kokeilla onneaan niiden kanssa. 1971 syntyivät ensimmäiset Midi Beadsit.

**

The real Hama beads were born when a dane Malte Haaning put up a factory that produced drinking straws, cocktail sticks in the beginning of the 60's. There was a big demand for beads, so he decided to go for that, too. 1971 the first Midi Beads were born.

**

Tällä kertaa lapset kehittivät hamahelmistä pöllön. Ohjeet sain kirjallisena ja kirjaan ne tähän teidänkin iloksenne.

1. Tee pöllön jalat.



2. Tee pöllön vartalon ääriviivat. Voit halutessasi vaihtaa väriä.



3. Tee seuraavaksi silmät. Käytä valkoista silmänvalkuaisiin.



4. Täytä seuraavaksi ääriviivat. Jätä kaksi helmen paikkaa tyhjäksi silmien väliin nokkaa varten.





5. Tee nokka tyhjäksi jätettyyn kohtaan.



6. Tee seuraavaksi rusetti pöllön päähän silmien kohdalle yläreunaan.



7. Lisää lopuksi vielä siivet. Hienoa, pöllö on nyt valmis!!



Lisää vinkkejä vaikkapa täältä!


lauantai 4. lokakuuta 2014

Taas ihku kirja -- Rum för kidsen!! // Another lovely book -- Rum för kidsen!!

Nyt siis loppuu jo superlatiivit kesken!

Tässä taas lastenhuoneista tai muuten vaan luovasta asumisesta tykkääville kirja, johon on pakko palata uudestaan ja uudestaan.
Isabelle McAllisterin ja Jenny Brandtin Rum för Kidsen on nyt vaan ihan megaihku.

Katsokaas vaikka!
(Kuvat: Isabelle McAllister & Jenny Brandt: Rum för kidsen)

**

Now I'm running out of superlatives.

Here's a lovely book for those of you, who like childrens' rooms or have otherwise a creative way of living.
A book you have to come back again and again.
Rum för Kidsen by Isabelle McAllister ja Jenny Brandt just happens to be super mega lovely-cool!

Just take a look!
(Pics from the book: Isabelle McAllister & Jenny Brandt: Rum för kidsen)




Mä sitten rakastan just tällaista tyyliä.

McAllister ja Brandt korostavat, että lapset saavat olla lapsia. Lastenhuoneiden ei tarvitse olla uusia, hienoja, valkoisia tai kalliisti aikuisten maun mukaan sisustettuja. Niissä saa näkyä elämisen jälki. Niissä saa leikkiä, kiipeillä, askarrella, rakentaa majoja, elää luovasti.

Kirja on ihan superinspiroiva!
McAllister ja Brandt kannattavat kierrätystä. Luovasta hulluudesta huolimatta vinkkejä tulee myös vaikkapa erilaisiin säilytys- ja valaistusratkaisuihin tai vaikka eri värisävyjen valitsemiseen.

Asua voi ahtaastikin. Läksyt voi tehdä keittiön pöydän ääressä. Tärkeintä on, että viihtyy ja voi toteuttaa itseään.

Mähän olen surkea remontoija, joka juuri ja juuri saa naulan iskettyä kipsilevyseinään, mutta nyt kyllä iski superinspis! Luovasti laittamaan!
Me Like!

***


I just love this kind of style!

McAllister and Brandt emphasize, that kids have the right to be kids. Correspondingly, childrens' rooms don't have to be brand new, white or expensively decorated, to adults' taste. At best they are rooms in which you can see the signs of living. Rooms in which you are allowed to play, climb, do crafts, build huts, live creatively.

The book is super-inspiring!
McAllister and Brandt are pro-recycling. hand in hand with crazy creativitiy you also get tips for e.g. how to storage toys, plan lighting or choose different shades of paint.

You don't have to have lots of space to live. You can do your honmework at the kitchen table. The most important thing is, that you feel well and can express yourself.

I'm a lousy renovator, who can barely manage to put a nail into a wall, but now I got super-inspired!
Off I go and start to do something, with a creative spirit!
Me Like!




Isabeller McAllister & Jenny Brandt: Rum för kidsen : hemmafix och återbruk på barnens villkor
Bonnier, 2014

torstai 2. lokakuuta 2014

Kuura // Frost

Syksy. Värit. Kylmät aamut. Kuura. Musta jää.

**

Autumn. Colours. Cold mornings. Frost. Black ice on the road.