Kiva kirja ja vielä kivempi asumisfilosofia sen takana!!

Nappasin Ikeassa käydessä mukaan Tilaa minulle -kirjan.
Siinä on lapsiperheiden koteja, lastenhuoneita, keittiöitä.
Erilaisia tiloja, paljon väriä ja tavaraa.
Jee!!



Kirjaa lukiessa hokasin, mikä ns. tavallisia sisustusjuttuja - joita tosin on tullut itsekin tehtyä - lukiessa nyppii.
Se on tässä:
asioiden rajaaminen.
Lapset näkyvät vain lastenhuoneissa, joissa on kiva tapetti ja kaksi puulelua seinähyllyllä.
Keittiöissä tehdään ruokaa, olohuoneessa istutaan sohvalla.
Eihän se niin mee!



Oikeestihan kodit ovat asukkiensa näköisiä!
Lapset ovat kaikkialla!
Isät ja äidit ovat kaikkialla!
On tietokoneen johtoja, kirjapinoja, kutimia, läppäreitä, uunipeltejä, autonrenkaita.

Lattialla yöpyvät kyläilijät, mummot, vaarit, kaverit ja harrastukset näkyvät.
Miten niitä kuvailisi, sillai kivasti ja elämänmakuisesti?
Tässä on on vähän sitä henkeä!

Funktionaalista sisustussuunnittelua Family Style osa 1 // Functional interior design Family Style part 1

Hei arkkitehdit! Hoi sisustussuunnittelijat!
Inspiroivasta kodista haaveilevana ajattelin vinkata teille jotain.

Minähän uskon kauniiseen arkeen ja funktionalismiin. Se ei tarkoita suuria, vaan sitä,että on joku ihanan värinen eko-tiskirätti ja huolella valittu muki kahvinjuontiin. Sitä, että jos olkkariin tarvitaan majanrakennustarpeet, niin raahataan sinne majanrakennustarpeet.

Alan nyt koota listaa sisustamisen perussettiin tarvittavista muutoksista.Siis sellaisista, missä hieno idea ja arki eivät kohtaa. Tän saa ihan ilmaiseksi, ja jatkoakin on luvassa.
Ekana nyt TOP 5.

1. Iso puinen keittiönpöytä "jonka ääreen kokoontuvat niin perhe kuin ystävätkin syömään ja iltaa istumaan."

Siis pöh. Ison pöydän ääreen kokoontuvat paperit, laskut, läppärit, hedelmäkulhot, lasten askartelut ja epämääräiset pinot.

Aamu- ja välipalat rahdataan olkkarin sohvalle, jonka uumenista saa kaivella pähkinöitä, päärynänjämiä ja kuivuneita juustonpaloja. Kahvit napataan mukiin ja juodaan metrossa, autossa tai pihalla.
Iltaa ei istuta, tai jos istutaan, lojutaan jossain sohvan ja lattiatyynyjen välimaastossa.

2. Kunnon sänky, joka "takaa hyvät yönunet"

Family Style ei tunne käsitettä "hyvä yöuni". ON sarja nukahtamisia, heräämisiä, uudelleennukahtamisia, putoamisia tyhjyyteen. Usein löytää itsensä kerrossängyn alapedin laitimmaiselta kymmensenttiseltä tai virumasta sohvannokasta, kun tv on jo siirtynyt Saurin yöradioon.

Jos joskus pääsee normisti nukkumaan, herää siihen, että nilkkojen päällä nukkuu joku, ja jo ennestäänkin notko selkä uhkaa virittyä äärimmilleen, vieressä on pari tyyppiä ja se tärkeä ihminen viruu jossain kaukana toisella laidalla käsi lattiaa tapaillen.
Heippa Hästens-ruutuidylli, some other time, you know!

3. Eteisen lattian (monen sadan euron) sisal-matto, johon "jäävät hiekat ja kurat"

No siis ei, herregud!
Periaatteessa eteisen lattialla minkäänlainen matto on turha, sillä lattiaa ei näy. Näkyy kenkiä, sukkia, koulu- ja tarhareppuja, luistimia, rullaluistimien polvisuojukset, tärkeitä lappuja, usb-liitin ja tonni hiekkaa.

Jos kuitenkin haluaa suojata lattiaansa, suosittelen jonkinlaista taipuvaa hiekkalaatikkoa. Sillä pihan hiekkalaatikon ja eteisen lattian hiekkamäärän suhde on vakio. Mitä pidemmälle ns. hiekkakausi etenee, sitä vähemmän hiekkaa on hiekkalaatikossa ja sitä enemmän sitä on eteisen lattialla.

4. Valkoinen sohva ja yksittäinen, roskalavalta pelastettu design-nojatuoli " luovat olohuoneen keveän ilmeen"

No siis huoh. Family Style ei usko sohviin, eikä varsinkaan design-tuoleihin. Parasta olisi rahdata olkkariin kasa patjoja, tyynyjä ja isoja kankaita ja viritellä niistä tarvittavat systeemit.

Sohvaan joko kaivaudutaan tai siinä kiipeillään. Kaivautumis-funktionalismissa olennaista on eväät, kaukosäädin/kirja, villasukat, aika. Kiipeämis-funktionalismi luottaa ilmavuuteen, samanikäiseen seuraan ja ympärillä olevaan tilaan. Myös kevyet ponnahdukset lattialle tai viereisille tasoille ovat tyypillisiä.

Design-tuolit ovat vielä pahempia. Niissä ei tiedä, mihin laittaisi jalat. Täytyy hankkia rahi. Tai nostaa eteen joku matala tuoli. Menee hankalaksi ja rupeaa tuntumaan ikäihmiseltä. Kerran lapsi onnistautui myös pujottautumaan tuolin selkänojan ja istuinosan välisestä kolosta jääden siihen jumiin. Se oli vaarallista. Siis ehdoton "no".

5. "Tilaa säästävät tilavat liukuovikaapit"

Know that, been there.
Tonni tavaraa, huono valaistus. Etsittävä asia viimeisessä nurkassa.
Toimivat loistavasti lasten piilo- ja pelästyttelyleikeissä. Etenkin, jos kaappiin on säilönyt vanhoja talvivaatteita, luistimia, pukupusseja ja eriparihenkareita

******

Hey architects! Hoy interior designers!
Dreaming of an inspiring home, I thought to give you some tips.

I believe in beauty in everyday life and a certain functionalism. It doesn't mean any big things. It means you have a lovely-coloured eco dishcloth and a carefully chosen mug for drinking coffee. It means that it one needs hut-building stuff in one's sitting room, then one drags there hut-building stuff.

Now I'm gonna start to list the changes needed in the basics of interior design. I mean the situations, in which a great idea and the needs of everyday life don't meet. My list is all free and part 2 is coming as well!
Now, at first TOP 5.

1. A big wooden kitchen table, "around which family and friends gather to eat and to spend evenings"

Oh well.
Papers, bills, laptops, fruitbowls, kids' crafty things and obscure piles do gather at a big table.
Breakfast and snacks are, on the contrary, eaten on the sofa, in which one can then find nuts, ends of pears and bits of old cheese. Coffee is take-away and drunk in an underground, car or garden.
In general one doesn't "spend evenings" and if one does, it happens somewhere in sofa-floor cushion area.

2. A good bed, which guarantees a good night's sleep


The concept of "good night's sleep" is unfamiliar to Family Style. There is a series of fallings asleeps, waking ups, falling asleeps again, falling into darkness kind of things. You often find yourself sleeping on the last inch of the lower bed of the bunk bed, or fallen asleep on the coach at a time when tv has turned to the radio channel's night time radio.

If you happen to fall asleep normally some time, you are bound to wake up noticing that someone is sleeping on your ancles and your already sway back feels utterly swayed, a couple of kids are sleeping next to you and the person important to you is somewhere far away, on the other side of the bed, with his other hand on the floor.


3. The (hundred-euro) sisal carpet on the hallway floor, "which effectively captures the sand and dirt"

Oh god, no.

In theory you wouldn't need any carpet in the hallway, as you never see the floor anyway. You do see shoes, socks, backbags, skates, roller blade kneepads, important papers, usb keys and a ton of sand.

If you do want to cover the floor, I recommend some kind of adjustable sandbox. Because, the ratio of the amount of sand in the sandbox and on the hallway floor is constant. The longer the summer has gone, the less sand in the sandbox, the more sand on the hallway floor.

4. A white sofa and a design armchair, rescued from a skip, that "create the light atmospehere in the sitting room"

Oh well, sigh. Family Style doesn't believe in sofas and especially not in design armchairs. The best solution would be to take a pile of mattresses, pillows and fabrics to the sitting room and to fix the systems needed with them.

No-one sits on the sofa. You either dig into it on climb on it. The crucial things in the dig in -functionalism are snacks, remote control / book, woollen socks and time. The climb-on functionalism relies on space around, company of about the same age and an airy feel. Light jumps to the floor or to the surrounding pieces of furniture are typical, too.

Design chairs are even worse. No-one knows where to put one's feet when sitting in them. You need to get a footstool. Or put some kind of small chair in front of you. It gets difficult and you start feeling like an old person.

5. Handy sliding doors for wardrobes

Know that, been there.
A ton of things, scarce lights. The thing you are looking for always in the last corner.
Although, they do work well for kids' hide & seek or "scare your friend" games. Especially if you tend to keep old winter clothes, skates, garment bags and stuff like that in them.

Se ei tullutkaan kotiin, vielä // The baby that didn't come home, yet

Aiempi keskoslapsen äitinä oloa käsittelevä postaukseni tavoitti kivasti lukijoita ja toi yhteydenottoja ihmisiltä, joita aihe kosketti. Ajattelin kirjoittaa nyt vielä muutaman jutun lisää samasta aiheesta. Sellaisia pieniä, konkreettisia välähdyksiä siihen vauva-arkeen, joka menikin vähän toisin.

ETTÄ KUN SE ÄITI PALAAKIN YKSIN SAIRAALASTA KOTIIN

* * *

En ole koskaan ollut kova etukäteen valmistelija. Siis niitä, jotka petaavat pinnasängyt valmiiksi puolta vuotta ennen vauvan syntymää, silittävät vaatteet ja pakkaavat sairaalakassit.
Olen aina ajatellut, että sellainen tuo huonoa onnea.

Pienelle pojalle, jonka pitäisi syntyä vasta kuukausien päästä, hankin kuitenkin yhden jutun. Ruskean kimperi-trikoopipon, huutonetistä. Se on minusta ihana.

Kun pieni poika syntyy, 12 viikkoa liian aikaisin, hän mahtuisi varmaan kokonaan pipon sisään.

* * *

Keskoslapsen kanssa vauva-arki on toisenlaista. Ei olla vierihoidossa ja lasketa, paljonko maitoa on mennyt. Ei ajella kolmen päivän päästä kotiin kantokopan kanssa. Ei laiteta vauvaa pahvilaatikkoon nukkumaan ja toivota pitkiä yöunia.
Ehei.
Kaikki menee aivan toisin.

Äitiyspakkauslaatikko odottaa tyhjänä kuukausia.

* * *

Pieni poikani syntyy yliopistosairaalassa, siinä maailman parhaassa. Jään itse viereiseen taloon. Tulee jälkikäteinen raskausmyrkytys ja verenpaine hipoo taivaita. Ei saa kävellä, ei saa hermostua. Lääkkeet eivät meinaa auttaa. En jaksa seistä.

Pienen pojan elämän toisena päivänä, teholla käydessä, saan hänet tunniksi kenguruhoitoon. En uskalla nostaa häntä. On piuhoja ja kanyyleita ja iho on läpikuultava. Pelkään, että kanyylit liikkuvat ja iho repeää. Mutta paidan alla pienenpienet kädet levittyvät ihoani vasten ja tunnen, miten sydän sykkii. Teho-osaston ikkuna on auki.

Sitten alkaa se arki.

* * *

Lapsi jää sairaalaan, itse menee kotiin.
On äitiysloma. On muita lapsia. Vain vauva puuttuu.

En muista jälkikäteen tuosta ajasta paljoakaan. Olemme juuri muuttamassa. Lapset kiipeilevät pahvilaatikkojen päällä. Mitään ei uskalla laittaa uutta vauvaa varten, sillä aina on se JOS.

Maitoa alkaa nousta. Vuokraan rintapumpun, Rehamed-nimisestä paikasta Vihdintien varrella. Kun kuittaan rintapumppua ja sanon Rehamedin naiselle vauvasta, rupean itkemään. Maito pistetään kotona jääkaappiin ja kuskataan kerran päivässä sairaalaan.

Keskosvauva ei nukahtele rinnalle tai hengaile kaupungin vauvakahviloissa. Keskosvauva nukkuu omassa kaapissaan ja saa maidon nenämahaletkun kautta. Se ei jaksa imeä. Sitä ei saa väsyttää. Ensimmäisenä päivänä maitoa menee milli. Lääkäri sanoo, että se on hyvin.

* * *

Vauva siirtyy jatkohoitopaikkaan, yllättävän nopeasti.
Olen kauhistunut. Vauvalla on oma huone, jonka se jakaa toisen keskosen kanssa. Hoitaja ei ole koko ajan vieressä. Mitä jos käykin jotain, äkillistä. Jos ne eivät huomaa heti.
Samassa sairaalassa ei ole vastasyntyneiden tehoa.

Vauva siirretään ambulanssilla. Itse mennään perässä autolla.
Uusi huone on valtava tehon ahtaisiin tiloihin verrattuna. Siinä on ovi. Pelottavaa. Ne eivät näe. Mutta valkotaululla lukee lapsen nimi ja "Olen vielä pieni ja tarvitsen paljon lepoa." ja "Äiti tulee huomenna iltapäivällä". Tuloajan voi aina itse täyttää.

Virikkeiden ja musiikkien soittamisien sijaan vauva tarvitsee kenguruhoitoa, unta, lepoa, rauhassa oloa.

* * *

Päivien rytmi. Muut lapset, maidonpumppaus, sairaalaan kenguruhoitoon. Autolla ajoa, hirvivaara, parkkimaksut.

On huono omatunto, ettei ole sairaalassa koko ajan. Sitä ei odotetakaan, mutta silti. Arki vaatii järjestelyjä. Jonkun pitää olla muiden lasten kanssa sillä aikaa, kun toinen vanhempi on kenguruhoidossa. Ulkomaailmaan ei jaksa mennä ollenkaan.

Nyt ei olla enää teholla. Saa hoitaa vauvaa, pestä, vaihtaa vaatteita ja syöttää. Se jännittää aluksi, vaikka kyseessä on kolmas lapsi. Tämä on niin pieni, heiveröinen. Mahtuu kädelle.
Kotona odottava yksivuotias tuntuu jättimäiseltä. Hänenkin vauva-aikansa on äkkiä katkennut. Hän kulkee sairaaloissa tottuneesti, vellipullo isän läppärirepussa. Äiti on usein poissa, ja katse poissaoleva.

Vauva syötetään nenämahaletkulla. Maitoa mitataan tarvittava määrä ruiskuun, ruisku laitetaan koneeseen, joka annostelee maidon. Maitoon sekoitetaan lisäksi pari kertaa päivässä äidinmaidonvahvenne BMF:ää sekä Teofylliniä, keskosille tyypillisiä hengityskatkoksia estävää lääkettä. Välillä kokeillaan tuttipulloa, mutta se ei aluksi onnistu. Vauva ei jaksa imeä tai ei muista niellä, kakoo, monitori hälyttää, hoitaja juoksee huoneeseen.

Kengurussakin vauva on kytkettynä hapetusarvoja ja sydämensykettä mittaavaan monitoriin. Oma tunne on ristiriitainen. Vauvan tuoksu, läheisyys, iho. Ja samaan aikaan oma herkeämätön monitorin vahtaaminen. Että muistaako se hengittää, eihän se syke laske.

***

Pääsemme helpolla. Välillä tulee kuitenkin niitä. Paniikin hetkiä.
Mystinen pöpö, antibiootit. Hapetusarvot putoilevat. Tietää, että teho-osasto on lähellä, puolen tunnin päässä. Silti.
Aivoröntgenissä näkyvä harmaa alue, joka saattaa olla aivoverenvuoto. Myöhemmin käy ilmi, ettei se ole. Silti.
Yritys vähentää Teofylliniä, "hengityksenmuistutuslääkettä". Vauva ei muista hengittää, hapetusarvot laskevat. Lääkeannos nostetaan takaisin. Muistaako se koskaan. Silti.
Ja monia muita.

Illalla kotona katsoo sitä huoneennurkkaa, jossa voisi olla pinnasänky. Vieläkään ei uskalleta laittaa.

***

The English version comes tomorrow!!

Absurdia arkea // The Absurd Side of Everyday LIfe

Lapsiperheen elämä on täynnä pieniä kummallisuuksia.
A family life is filled with small absurdities.



Pestävään keittiön hellaan ilmestyy "tagi".
Pehmolelu nukkuu äidin mummon kutomalla matolla.
Joku on poistanut kalenterista menot, legoukko asuu satavuotiaan virsikirjan päällä.

Kun aloitin blogin, halusin tavoittaa juuri tämän. Arjen hienouden ja kummallisuuden. Elämisen tunteen. Sen, että ison lapsiperheen koti on luova, mutta kaukana sisustuslehtien ideaalista. Yleensä vallitsee kummallinen kaaos.

Rakastan taloja, suunnittelua, värejä, persoonallista otetta. Silti meillä on aina sekamelska.


* * * *

A "tag" appears on the kitchen stove that I'm trying to clean.
A stuffed animal sleeps on a rug woven by the grandmother of my mother.
Someone has deleted the next calendar entries, a lego figure lives on top of a hundred-year-old hymn book.

When I started my blog, I wanted to show this. The finesses and oddities of everyday life. The sense of living. To show the fact that the home of a family with many kids might be creative, but it seldom equals the ideal shown in interior design magazines.
Usually a strange chaos reigns.

I love houses, designing, colours and personal touch. However, our home is in a state of a constant mess.