Sivut

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 17-20: Hulinaa ja lisää kierrätysompeluita // Day 17-20: Hurry and More Recycled Sewings



Hui hulinaa.
Joulujuhlia, kiirekirjoittamista, lapset täpinöissään.

Päiväkodin tädeille pikaompelin kissatyynyt vanhasta pussilakanasta.

**

Huh, hurry!
Kids' Xmas parties, writing in a hurry, excited little ones.

I managed to quick-sew cat pillows for the youngest one's daycare ladies. These are made of an old duvet cover.




keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16: The Winding Stair, joitain muita // Day 16: The Winding Stair, some other



Kun menin ensimmäisiä kertoja Irlantiin, aioimme liftata laivan tax free -kuvaston kartta oppaana.
Ensimmäinen kohtaamamme dublinilainen neuvoi meidät ihanaan kahvilaan.
Se sijaitsi Liffey-joen rannassa, nimi oli Winding Stair.
Oli kolme kerrosta, kirjadivari, vahvaa kahvia ja ihania kasvisvoileipiä.
Ikkunasta näki joelle. Oli hassua ajatella, että sinne ne olivat muutkin tuijotelleet, kirjailijat.






Myöhemmin 90-luvulla asuin Irlannissa joitakin vuosia. Galwayssa, länsirannikolla.
The Windind Stair pysyi kuitenkin kantapaikkana ja henkisenä kotina.
Sellaisena, johon aina palaa.
Aamubussilla niittyjen halki päivän lehti kainalossaan.
Vihkon kanssa ja ajatuksia täynnä.













tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku 15: Peitot, ei koskaan liikaa // Day 15: Blankets, never too many of them



Tämän päivän juttu on peitot, nuo talven pelastajat.
Mieluiten niiden pitää tietty olla retroja ja kirppislöytöjä.

Löysinkin kaksi ihanuutta Heikun keikun -kirpparilta Myllykoskelta ja lähiseudun Muna ja Kamasta, loistopaikkoja kumpikin!

**

Today's lovely thing is blankets, those marvellous winter-savers.
Preferrably second-hand and with a retro feeling.

I did find two lovely blankets, one from my home town flea market Heikun keikun and another from a 2nd hand shop Muna ja Kama nearby.




Ihanan villahuovan löysin Heikun keikun -kirpparilta seitsemällä eurolla.
Ihanan lämmin ja just mun suosikkivärit!

**

A lovely woollen blanket, 7 euros, my fave colours!



Leijonankeltainen vanha todella painava silkkitäkki on Munasta ja Kamasta, loistolöytö sekin!
Nyt kelpaa kaivautua sohvan nurkkaan!

**

And an elegant old silk duvet, a good bargain, too!
Time to hide away!



maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukut 12, 13, 14: Kissu Kissa ja muita kierrätettyjä tarinoita // Days 12, 13, 14: Kissu The Cat and Other Recycled Stories



Hui ajan kulua!
Lasten myyjäisiä, harrastuksia, joulubileitä ja luovaa haahuilua.

Sain kuitenkin toteutettua lapsen myyjäispöytään yhden haahuiluideani, Kissu Kissan.
Se on kotoa löytyneestä kierrätysmateriaalista tehty pikkupehmo, malli on omasta päästä.
Kissusta löytyy kahta vanhaa verhoa ja yhtä teepaitaa.
Kissu meni myyjäisiin ja sai uuden kodin, jee!

**

How time flies!
Kid's school's rummage sale, kids' hobbies, Xmas parties and creative wandering.

Somehow I managed to finish one of my ideas for kids' school rummage sale: Kissu the Cat.
It's a small stuffed thing made of recycled fabric, pattern is my own.
I used two old curtains and one old teeshirt for it.
And Kissu did got a new hoe at the rummage sale, yes!





Lisääkin on tulossa.
Tätä ideaa kehiteltiin Facebook-kaverieni kanssa.
Alun perin suunnittelin, että tekisin vanhoista lastenvaatteista erilaisia pehmoja. Lastenvaatteissa on ihanat kuosit ja ne ovat pehmeäksi kuluneita.
Sitten kaverien kanssa idea jalostui lohtupehmoiksi. Että ihminen lähettää kankaan, vaikka vanhan paida, kertoa sen tarinana. Paluupostissa saisi uniikin pehmon.

Katsotaan, mitä tästä kehkeytyy!

**

And there is more to come!
I discussed this with my Facebook-friends.
Originally I figured out, that I'd sew animals out of old children's clothes. They have lovely patterns and a soft feel to them.
Then the idead developed into something like comfort toys.
That a person could send me a fabric, let's say an old shirt and tell its story, and get a unique toy as a return.

We'll see!


perjantai 11. joulukuuta 2015

Luukku 10 & 11: Omat hetket, vanha Porvoo // Days 10 & 11: Moments for myself, Porvoo old town



Ihan parasta on kaupungilla haahuilu ja kahvihetket.
Etenkin vanhan Porvoon kapeilla kaduilla ja pienissä kahviloissa.

Sinne vievät juuretkin.
Isän isoisoisä Karl Grahnbom osti vuonna 1865 talon Porvoosta. Osoite oli Kirkkotori 5. Hän oli 33-vuotias.
Asuapa siinä!
Myisi lankoja ja lehtijuttuja, hymyilisi japanilaisille.

**

The best thing is to wander around and have coffee breaks.
Especially on the narrow streets of Porvoo old town.

My roots are there, too.
My dad'd grand-grandfather bought a house in Porvoo in 1865. The address was Kirkkotori 5, right opposite of the church.
He was 33 years old.
I'd love to live there now!
I'd sell wool and newspaper articles, I'd smile with the Japanese tourists.











keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Luukku 9: Talven valo // Day 9: Winter Light



Se hetki, kun aurinko paistaa pölyisen ikkunan läpi ja nappaa värit esiin.

**

The moment when the sun shines through a dusty window and catches the colours.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Luukku 8: Ethan Coenin novellit // Day 8: Short Stories by Ethan Coen



Tämän päivän suosikki löytyi omasta kirjahyllystä.
Se on Ethan "Coen-veljes" Coenin novellikokoelma Gates of Eden vuodelta 1998.
Nappasin tämän mukaan jostain enkkulaisesta kirjakaupasta aikoja sitten ja ihastuin.

Jos rakastaa leffa-Fargoa, rakastaa tätä.
Novellit kuljettavat New Yorkiin ja Minneapolisiin, perhesalaisuuksiin ja toistensa ohi puhuviin ihmisiin, satunnaisiin julmuuksiin.

**

Today's fave I found in my own bookshelf.
It is Gates of Eden, a collection of short stories by Ethan "Coen-brother" Coen from 1998.
I found this in some Eglish bookstore ages ago and got fascinated.

If you love Fargo-the-movie, you'll love this.
The short stories move in New York and Minneapolis, in the midst of family secrets and people who talk but don't really listen, to occasional violent acts.


maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku 6 & 7: Että näkisi lähelle // Day 6 & 7: So that you would see the things near you



Kuutosluukkua mietinkin kauan.
Että mitä sanoa itsenäisyydestä. Kaikki on jo sanottu, sodat ja hienoudet.
Mietin tähän päivään.
Sitten päätin kirjoittaa, keramiikkataloista ja suomenlampaan villasta.

**

Day 6 was something I had to think for a long, long time.
The Finnish Independence Day.
What could one possibly say about it? Everything was already said, the wars and the great things.
I thought up until this morning.
Then I decided to write, about ceramic houses and wool of Finnish sheep.




Lapsen tekemä keramiikkatalo on lojunut unohdettuna pöydän nurkassa, työpaperien alla.
Tajusin, että sehän kuvastaa elämääni. Välillä kaaosmaisen silpputyön organisoimisen ja tekemisen alle uhkaa jäädä kaikki se, mikä on oikeasti tärkeää.
Ajatuksella tehty talo.
Unelmat ja suunnitelmat.
Avoimet ovet.
Koti, josta lentää korkein siivin maailmalle.

Ostin suomenlampaan villaa somerolaisesta tilapuodista. Tulee ehkä lapaset.
Lanka on käsinvärjättyä ja paksua, sormiin jää vähän rasvainen tuntu.
Siitä puuttuu ehkä hieno eleganssi ja lennokkuus, mutta lämmintä tulee ja jotenkin turvallista.
Sellaista, mitä lapset ja mummot arvostaa ihan luonnostaan.

Pyyhin pölyt, otan keramiikkatalon esiin.
Kudon villasta lapaset, ihan itselle.
Yritän nähdä sen, mikä on tässä, ihan lähellä.

**

A ceramic house my daughter made for me has been forgotten on my table, under all work papers.
I suddenly saw it is like a symbol of my life. Sometimes organizing and doing freelance work, that is scattered around in pieces, takes over everything else. Everything that really is important.
Like a house made with thought.
Dreams and plans.
Open doors.
A home from which you fly with strong wings into the bigger world.

I also bought some wool, Finnish wool, in a farmhouse shop nearby.
It'll become mittens, maybe.
The wool is hand-dyed and thick, it feels a bit greasy.
It maybe lacks fine elegance and worldliness, but it's warm and safe.
It feels like something old grannies and little kids intuitively love.

I'll dust the ceramic house and put it up.
I'll knit the mittens.
I'll try to see what already is there. Right here, next to me.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Luukku 5: Retrot // Day 5: Retro Treasures



Päivän ilahduttaja on Muna ja Kamasta löytämäni ihana tummanruskea retrolamppu.
Tän valossa kelpaa lukea!

**

Today's happy thing is a retro lamp I found in a second hand store Muna ja Kama near us.
Lovely and dark brown, just the right kind for cosy reading!

perjantai 4. joulukuuta 2015

No vihdoin! JOULUKALENTERI: 4 // Well, finally! Xmas Calender: 4



No piti kuitenkin.
Blogin joulukalenteri alkaa, vinkeästi suoraan luukusta 4!

DAY 4: VALOT JA VIRITELMÄT // LIGHTS AND ALL SORTS OF COLLECTIONS

Otan haasteeksi löytää joku päivä jonkun suosikkijutun. Sellaisen, joka ilahduttaa, yllättää tai on muuten vaan ihana.
Kirjan, maiseman, tyypin tai vaikka hupaisan sanonnan.
Lähde mukaan!

**
Well, finally.
I did start a Xmas calender, with day 4!

It brings you each day some favourites of mine. That kind of things that make one happy, surprise or just are lovely.
It can be a book, a scenery, a person, an old photo or even a funny sentence.
Stay tuned!


**

Kuulun niihin, jotka tykkäävät syksystä ja pimeistä illoista.
Minusta on ihana sytytellä valoja ja käpertyä huopiin ja vällyihin lukemaan kirjaa (teoriassa, jos lapset sen soisivat :-))
Tykkään myös väsäillä kaikenlaisia viritelmiä vanhoista tavaroista, kirppislöydöistä ja vaikka ruuista.
Nelosluukku onkin pyhitetty kaikelle tälle!

**

I'm one of those, who like autumn and the darkness of evenings.
I love putting up lights and getting wrapped into shawls and blankets, reading a book (well, at least in theory, if the kids allowed it..:-))
I also love to gather all kinds of old stuff, flea market bargains and even beautiful pieces of fruit.
Day 4 is devoted to all this!



Lamppu Pikku Omenan kirppispöydästä, taulut Kasvihuoneilmiöstä vuosia sitten.


Violettikin on ihan joulua. Muki turkulaisen keraamikon Jonna Oksasen.

torstai 19. marraskuuta 2015

Keskusteluja Kaarin kanssa eli miten faktasta kutoutuu tarina

On aina hienoa tavata joku, joka on kirjoittanut kirjan.
Ihminen, jonka pään sisällä on muodostunut kokonaisuus, tarina, maailma.
Sellainen fiktiivinen todellisuus, johon muut sitten eläytyvät ja uppoavat.

Jokin aika sitten minulla oli ilo jututtaa töiden puolesta Kaari Utriota hänen uudesta Paperiprinssi-kirjastaan.
Puhuimme kirjan maailmasta, ideoinnista ja siitä, miten historiallinen romaani syntyy.



Eniten minua kiehtoo se, miten fakta ja valtava määrä taustatietoa muuttuu tarinaksi, romaaniksi, kokonaisuudeksi jossa voi elää mukana.

Utrio kirjoitti Paperiprinssiä kaksi vuotta.
Yleensä kirjantekoon menee vuosi.

Kirja sijoittuu paperiruukkien maailmaan. Paperinteon alkuvaiheet 1800-luvun Suomessa osoittautui kuitenkin aiheena vaikeaksi ja paljon työtä vaativaksi.

- Urakka oli suurempi kuin osasin kuvitellakaan, Utrio sanoo.

Avukseen hän sai kuusankoskelaisen paperigurun Eero Niinikosken.

- Hän oli aivan kullanarvoinen, kävi meillä kotonakin, Utrio sanoo.

**

Mutta taustatutkimus on vasta alkua. Kun faktat on selvitetty, alkaa varsinainen urakka, romaanin luominen.

- Taustat ja faktat pitää kertoa yksittäisen ihmisen kautta. Siinä on haaste ja siinä on kirjailijan taito, Utrio sanoo.

Paperiprinssin päähenkilöksi Utrio valitsi haaksirikossa vammautuneen merikapteenin.
Tällä on tosimaailman esikuva:

- Halusin kirjoittaa tuntemastani henkilöstä. Hän vammautui pahasti auto-onnettomuudessa ja nousi sitten katkeruudesta ja depressiosta, lähipiirinsä avulla. Hän on hieno esimerkki siitä, miten ympäristö voi olla apuna toipumisessa. Ei säälien ja silkkihansikkain, vaan suhtautumalla niin kuin ihmiseen.

Faktasta ei synny romaania ihan tuosta vaan.
Utriokin tekee valtavan taustatyön ennen kuin varsinainen kirjoittaminen voi alkaa.

- Liuskoja on koossa ainakin sata, ennen kuin aloitan varsinaisen romaanin kirjoittamisen. Kirjoitan jokaisesta henkilöstä henkilökuvauksen ja hahmottelen kaikki paikat. Usein piirrän pohjapiirustukset ja karttoja paikoista, mietin, miltä mikäkin näyttää ja miten asiat suhteutuvat toisiinsa.

Juonen Utrio luonnostelee luku kerrallaan. Sitten hän miettii kuhunkin lukuun tulevat kohtaukset sekä niiden henkilöt ja näkökulmat.
Vasta sitten alkaa varsinainen kirjoittaminen.

**

Paperiprinssi sijoittuu aikaan, jolloin paperia tehtiin lumpuista.
Paperi on harvinaista ja arvokasta. Se tehtiin lumpuista, joita oli vaikea saada.

- Lumppujen hinta oli säädelty, se kuulutettiin saarnastuolista Mikonpäivän jumalanpalveluksessa. Taloissa oli lumppupiiat, joka huolehtivat, ettei mitään mene hukkaan. Lumppurit kulkivat ympäri maata lumppua ostamassa. Talon naisväkeä lahjottiin kauneustarvikkeilla ja muilla ylellisyyksillä, sillä hinnalla ei voinut kilpailla.Oikeastaan kyse oli eräänlaisesta superkierrätyksestä, Utrio sanoo.

**

Paperinteko aiheena kytkeytyy myös hauskasti Utrion juurille Kymenlaaksoon, jossa paperitehtaiden silhuetit ovat hallinneet maisemaa aina viime vuosiin.

Kirjailijan äiti on syntynyt Kotkassa, ja Kymenlaaksoon mentiin aina ainakin kesäksi.

- Äidinisä oli Inkeroisten Osuuskaupan johtajana ja vietimme lapsuusajan kesät aina Karhulassa mökillä. Minulla on ihania muistoja sieltä, ja kymenlaaksolaisuus on ollut tärkeä minuuttani, Utrio sanoo.




tiistai 17. marraskuuta 2015

Kaikista pienimpien päivä!


Tänään on maailmanlaajuinen keskoslasten päivä.
Olen pikkukeskosen äiti itsekin. Pikkukeskosella tarkoitetaan alle 1500 grammaa painavana syntynyttä vauvaa.
Tässä lyhyesti poikari tarina.

**



On ilta, en muista viikonpäivää.
Raskaus on edennyt viikolle 28 ja kaikki on kerrankin mennyt hyvin. Aiemmilla kerroilla olen kärsinyt raskausmyrkytyksestä ja kohonneista maksa- ja sappiarvoista.
Olen käynyt lääkärissä aamulla.
- Hassua, että lapsi tekee hengitysliikkeitä, hän sanoo.
Kaikki on kuitenkin hyvin.

Illalla se alkaa.
Pieniä tippoja verta. Ei hälyyttävää, mutta kuitenkin. Jatkuu.
On kesä. Naapurit grillaavat ja Vantaan yö on kuulas.

Alkaa pelottaa.
Kun kello on kymmenen, päätän mennä Naistenklinikan äitiyspolille.
En soita, sillä tiedän että ne käskevät katsella.
Tiedän, että näillä viikoilla ei suoraan mennyttä käännytetä pois.
Äkkiä tuntuu, että on kiire.

**

Naistenklinikalla havaitaan, että verenpaine on alkanut nousta ja vauvan sydänäänissä on jotain vikaa.

Sydänäänet kytketään jatkuvaan seurantaan. Sitä kestää useampi tunti.
Jokainen tunti lisää on arvokas.

Minut siirretään rakennuksen alakerroksiin.
Avoimesta ikkunasta kuuluu lokkien kirkunaa ja satunnaisia ihmisten ääniä.
Epätodellinen heinäkuu.

Hoitaja kytkee kaiuttimen äänen pois. Me molemmat kuulemme, että sydänäänet katoavat välillä.

Sitten tulee Lastenklinikan lääkäri, lääkärit puhuvat.
Äkkiä on kiire.
Kun korvikset käsketään ottamaan pois, tiedän mitä seuraa.

**

Pieni poikani syntyy, kiireellisellä sektiolla.
Kuulen äänen, pienen kimakan kiljaisun. Sitten tulee hiljaista.
Hänelle laitetaan hengitysputki
Saan hipaista poskea sormella, ihosta kuultaa läpi.

Sitten hänet kääritään folioon ja kiidätetään eteenpäin.
Lasten teholle.

Kun kysyn, miten hänen käy, kukaan ei tiedä.
Ennustetta ei haluta antaa ensi päivinä, on liian monta tekijää.
Painoa on kilo ja pituutta 36 senttiä.

Hetken kuluttua leikkaussalin koneelle tulee kuva, ja hoitaja näyttää sen minulle.
Ainakin siirto on sujunut hyvin.

**

Lähden synnyttäneiden osastolle, onneksi eri huoneeseen.
Muut kärräävät vauvoja ja tuskailevat imetyksen kanssa.

Kun aamulla päästään teholle käymään, on poikani ruoka-annos yksi milli.
Hän saa ylipainehappea ja kanyyleista hivenaineita.
Aivot, sisäelimet, sydän ja keuhkot kuvataan. On riski, että jotain on vialla.

**

Kun vauva on päivän tai kaksi, saan hänet kenguruhoitoon, vasten omaa ihoa paidan alle, kaikkine letkuineen.
En uskalla itse nostaa häntä, hoitaja auttaa.
Vauvan jalka on pikkusormeni paksuinen.

**

Tämä tarina loppui hyvin. Vauva pääsi jo viiden päivän päästä jatkohoitoon Jorviin, osastolle L2.
Siellä on hän oli pitkään osaston pienin.


Kotiin hän pääsi parin kuukauden päästä.
Kontrollikäynnit Lastenklinikalla jatkuivat lähes kahden vuoden ikään.
Mitään pysyvää haittaa keskosuudesta ei jäänyt.











torstai 29. lokakuuta 2015

Uusi sarja: KOTONA! Osa 1: Tavallisten talojen puolesta

Päätinkin aloittaa blogissa uuden sarjan, jossa kurkataan kaikenlaisiin koteihin.
Tervetuloa mukaan!

Viime aikoina olen ruvennut tykkäämään sellaisista ihan tavallisista kodeista.
Niistä, jotka Katja Lindroos on nimennyt Momo-kodeiksi. Momo tarkoittaa "modest & modern", modernia ja vaatimatonta. Sellaista 60-, 70- tai 80-luvun taloa, jossa niin moni meistä asuu.

Eka kotivisiitti suuntautuu tuttuakin tutumpaan, kouluajan omaan kotiini.
Vuonna 76 rakennettu aumakattoinen talo on yhdessä tasossa ja avara. On puiset raskaat katot, isot ikkunat ja mosaiikkiparketit.

Viime aikoina silmääni on ruvennut viehättämään juuri aiemmin ärsyämäni kellertävä mäntypuu, kulmikkuus ja ajan henki.





Sisustusta on koottu vuosien varrella, usein aika tiukalla budjetilla.
Talossa on paljon yksityiskohtia ja kerrostumia.



Isot ikkunat tuovat rutkasti valoa ja kaikkialla on kirjoja, lehtiä ja muuta tärkeää.





On myös ovela satumainen huone, joka on ristitty museoksi. Siellä on sulassa sovussa yläasteelaisten lahjaksi tekemä merirosvolaiva, hääkimppu ja virolaiset tuliaisnuket :-)