Kaaoksenkesytys osa 1: Puuta, löytöjä ja omaa vanhaa

Enää ei mennä joka ilta uimaan. Ja kun viettää aikaa sisällä talossa, kotikaaos alkaa eri tavalla ärsyttää.
Päätin siis, että nyt jotain muutosta asiaan, nurkka nurkalta.
Lastenhuoneissa on hädin tuskin lattiaa löytänyt. Alkuun siis sieltä.

En ole koskaan ollut mikään valkoisen sisustuksen ystävä.
Tykkään enemmän sellaisesta, missä näkyy elämä: väreistä, itsetehdystä, kirppislöydöistä.
Ja kun kaikki on kirppiksilta ja minisummalla viritettyä, puuttuu aina jotain. Kuten vaatekaapit.
Mutta niistä viis.

Aika pitkän aikaa mulla on ollut joku mummolatyylihakuisuus päällä. Kevyttä, ilmavia värejä, vanhaa henkeä.
Mutta 80-luvun momokotiin (momo = modest & modern, usein viitataan 50-70 -luvun lähiökoteihin), jossa mekin asumme ja jossa on suorat huoneet ja mustat ikkunanpokat, sellainen ei ehkä istukaan parhaiten.
Nyt kivemmalta tuntuu suoralinjaisempi, vähän tummemmat värit, jotenkin ronskimpi look.

Sisustuslehdissäkin on muuten viime aikoina näkynyt ilahduttavasti sekä puuta että ihan tavallisia taloja. Lundia-hyllyn tyylisiä virityksiä, 70-luvun omakotitalolättänöitä, matalakattoisia perusasuntoja.

Mutta viikonlopun olen siis raivannut lastenhuoneita.
Vanha kunnon kellastunut mänty näyttikin taas yllättävän symppikseltä!
Sängyn päälle löytyi retrotäkki lähikirppis Muna ja kamasta.





Ja ihan parasta on tietysti lasten vanhat piirustukset, joita aina välillä innostun penkomaan.



We don't go lake-swimming every night any more. And when you spend more time at home, the homely chaos truely gets on your nerves.
So I decided something has to change.
In kids' rooms yu could hardly find the floor. So that is a good place to start.

I've never been a great fan of a completely white interiors, but prefer the kind that shows some signs of life lived: colours, hand-made, flea market bargains.
And when everything is from flea markets and with a minimun budget, something is always missing. Like for example wardrobes.
But who cares :-)

For quite a long time I've fancied a kind of granny style at home. Airy, light colours, an atmosphere of a older times. But now I thought it's actually not the best one for a so-called momo house (momo = modest & modern, usually referring to suburbs built in the 50s/70s), in which we also live and which has square rooms and black window frames.
Now I somehow prefer a simpler style with a bit darker colours and a more robust look.

It seems that even interior magazines have lately shown both wooden furniture and normal basic houses, cool!

So I spent the weekend by sorting out the kids' rooms.
The good old yellowish pine looks surprisingly fresh again!
And I found an old quilt from Muna ja kama, a flea market nearby.

And to add the final touch, some old drawings the kids have done!

Luettua! Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Gillian Flynnin vasta tänä vuonna suomeksi ilmestynyt esikoisromaani Teräviä esineitä (Sharp Objects), on kirja, joka pitää lukea melkein kerralla loppuun.
Häiritsevä kirja.
Ovela kirja.

Alkuteos ilmestyi jo vuonna 2006. Flynn työskenteli tuolloin New Yorkissa tv-kriitikkona The Entertainment Weekly -lehdessä. Läpimurtoteos Kiltti Tyttö ja sen tuoma valtava mediahype oli vielä kaukana edessä.

Teräviä esineitä vie lukijan Amerikan sydänmaille, Missouriin ja Wind Gapin pikkukaupunkiin. Juoni on tavallaan dekkarin; kaksi tyttöä on murhattu, epäillään, että liikkeellä on sarjamurhaaja.

Wind Gapistä kotoisin oleva chicagolaistoimittaja Camille Preaker lähtee entiseen kotikaupunkiinsa tekemään juttua tapahtumista. Sitten alkaakin flynnmäinen ovela sukellus toiseen todellisuuteen, jossa mikään ole niin kuin luulisi.

Dekkarirakenne antaa raamit tarinalle. Teos saikin kaksi Dagger-palkintoa vuonna 2007 ja oli ehdolla kolmanteen.
Keskiössä on kuitenkin pikkukaupunki, perhe ja ennen kaikkea Camille Preakerin synkäksi osoittautuva menneisyys ja oman minän ahdistuneisuus, joka tarinan edetessä hahmottuu.

Flynn on taitava kertoja jo tässä ensimmäisessä teoksessaan.
Amerikkalaisen pikkukaupungin pysähtyneisyys ja kulissimaisuus luo tapahtumille näyttämön.
Kirja onkin Twin Peaksin, Wayward Pinesin, American Beautyn sekä tietysti Kiltin tytön hengenheimolainen: kuvaus maailmasta, jossa tavallinen arki kätkee taakseen ilkeyttä, petosta ja synkkiä salaisuuksia.

Wind Gapissa Preaker kohtaa äitinsä Adoran, teini-ikäisen sisarpuolensa Amman ja koko taakse jättämänsä elämän. Hän kohtaa myös entisen minänsä, joka on jotain ihan muuta kuin kirjan alun huoleton ja urbaani toimittaja.

Flynn kietoo lukijan ovelasti tarinan syövereihin, samaan tapaan kuin Kiltissä tytössä. Camille Preakerista, joka kirjan alussa vaikuttaa perin tavanomaiselta, paljastuu sivu sivulta uusia piirteitä. Hän ikään kuin herää henkiin, tulee omaksi itsekseen ja koettelee samalla lukijankin rajoja.
Saa miettiä, pitääkö hänestä, sietääkö häntä, voiko häneen samastua.

Samalla Flynn pelaa luotettavan ja epäluotettavan kertojan käsitteillä. Mitä syvemmälle päähenkilö putoaa, sitä vähemmän lukijana voi hänen havaintoihinsa luottaa. Todellisuus on viinan, huumeiden, ahdistuksen ja menneisyyden haamujen värittämää. Tämä toimii hyvin, ja kirjan puolessa välissä on jo pyörryksissä siitä, mikä on Preakerin kuvitelmaa, mikä jotenkin todempaa.

Dekkarijuoni jää hiukan ulkokohtaiseksi eikä kehity samaan tahtiin sisäisen todellisuuden intensiteetin kanssa. Myös teon motiivin uskottavuutta jäin hiukan pohtimaan. Jännityksen Flynn kuitenkin pitää yllä, ja käänteetkin yllättävät.

Kansas Citystä kotoisin oleva Flynn osaa kuitenkin pikkukaupunkimaailmansa.
On sivusuhteet, ilkeät teinit, baareihin ikuisuuksiin tuijottamaan jääneet keski-ikäistyneet miehet. Se maailma ei ole amerikkalaisen unelman heleä, kirkas tai urheilullinen.


Gillian Flynn: Teräviä esineitä
Sharp Objects, 2006
Suom. Maria Lyytinen
Wsoy, 2015

Viisikkojen paluu / The Famous Five comes back!

Olen aina ollut Viisikko-fani. 80-luvulla kahlasin läpi niistä jokaikisen. Olin muutenkin jo ajatellut muuttavani aikuisena Englantiin, ja Viisikkojen myötä nummista, merenrannoista, eväsleivistä ja syrjäisistä poluista tuli omaa maisemaa.

Opiskeluaikoina matkustin Manchesteristä etelärannikolle tapaamaan punatukkaista hippipoikaa, johon olin tutustunut Prahassa. Kuljimme pitkin hylättyjä junaraiteita ja kallioisia polkuja, aurinko laski. Olin taas Viisikkojen maailmassa. Punatukat jäivät, Viisikot eivät.

Ne retket, öiset merenrannat, veneet, kuunvalo, eväät!
Salaisuudet, ratkaisut, kaverusto!

Nyt kesällä mökkihyllystä löytyi uusia ihanuuksia, jotka äitini oli pelastanut kirjaston poistohyllystä.
Viisikkoja ja Salaisuus-sarjaa. Otan uuden projektin ja luen ne, nykyisin silmin.

**

I've always been a fan of The Famous Five. In the 80's I read each of them. I had already decided to move to the UK when I'd be grown up, and The Famous Five made the landscape of heaths, seaside, packed lunches and desolated footpaths my very own.

When studying in Manchester I went to southern England to meet a red-haired hippiesh guy I'd met earlier in Prague. We walked along desolated railtracks and paths on cliffsides, the sun was setting. I was in the world of the Famous Five again. Later on, I left the redheads behind, The Famous Five not.

Those travels, nightly seasides, boats, moonlights, food!
Secrets, solutions, friendship!

Now this summer I found some more lovely books in the summer cottage bookshelf.
I'll start a new project and read them again, with these eyes.




Viisikkojen luoja Enid Blyton on mielenkiintoinen täti hänkin.
Blyton syntyi Lontoossa vuonna 1897. Hänen isänsä Thomas Blyton oli monitaitoinen ja teatterista, kirjallisuudesta ja taiteesta kiinnostunut. Enid Blytonia eivät akateemiset aineet kiinnostaneet, mutta koulunsa tennistähti hänestä tuli ja kirjoittajana hän oli iskemätön.

Kun kouluelämä jäi taakse, Blyton muutti Suffolkiin Seckford Halliin - taloon, jossa huhuttiin kummittelevan ja jossa oli salakäytävä. Talon on ajateltu inspiroineen Blytonin kirjoittamistakin.

Lasten kanssa hyvin toimeentuleva Blyton opiskeli opettajaksi ja toimikin opettajana. Hän opetti rakastamaansa luontoa, teki erilaisia materiaaleja opetukseen, kirjoitti runoja, inspiroi. Vapaa-aikanaan hän kirjoitti: romaanikäsikirjoituksia sekä novelleja ja runoja eri lehtiin.
1922 ilmestyi Blytonin ensimmäinen teos, runokokoelma Child Whispers.

Blyton kirjoitti romaaninkäsikirjoituksia, tarinoita ja opettajille suunnattuja kirjoja ja opetusmateriaaleja.

Hän innostui myytteihin pohjaavista tarinoista, ja ryhtyi kirjoittamaan kirjasarjoja: Brer Rabbit, Old Thach, The Faraway Tree. Kaikissa oli lukuisia osia. Blyton opetti ja kirjoitti ja keksi lisää. Satujen, luonnon, myyttien ja maagisen todellisuuden maailma alkoi herätä eloon hänen ympärillään.

Blytonin ensimmäinen täyspitkä seikkailuromaani, Salaisuuksien saari, ilmestyi 1938. Seuraavina vuosina Blyton loi yhä uusia sarjoja, ja 40-luvulle tultaessa hänestä oli tullut markkinoinnin ja julkisuuden hyvin hallitseva tuottelias kirjailija.

Kirjoja ilmestyi useita, jopa kymmeniä, vuodessa.
Ensimmäinen Viisikko-kirja, Viisikko ja aarresaari, ilmestyi vuonna 1942. Teos oli hitti.
Blyton jatkoi, kirjoitti 21 Viisikko-kirjaa. Leosta, Dickistä, Annesta, Paulista sekä Tim-koirasta tuli lukevan nuorison ystäviä ja hengenheimolaisia kymmenissä maissa.

Viimeinen Viisikko ilmestyi 1963.
Kaikkiaan Blyton kirjoitti yli 600 lasten- ja nuortenkirjaa.

ENID BLYTON FAKTA
- syntyi Lontoossa 1897
- opiskeli opettajaksi ja toimi opettajana
- naimisissa majuri Hugh Alexander Pollockin kanssa 1924, erosi myöhemmin
- kaksi tytärtä
- uudestaan naimisiin, Kenneth Fraser Darrell Watersin kanssa
- kirjoitti yli 600 lastenkirjaa, lisäksi opetustekstejä, runoja, novelleja ja lehtiartikkeleita
- kirjoja käännetty yli 40 kielelle
- kuoli 1968 Alzheimerin tautia sairastettuaan

Hulinapäivä, Tykkimäki!! // At fun fair!!

Tämä on jo ihan perinne.
Että jonain elokuun sunnuntaina pakataan eväät, ostetaan mehut ja suunnataan Tykkimäkeen.
Se on siellä, mun juurilla :-)

Aina on aurinko, aina on kuuma.
Parkkipaikalla tuoksuu mäntymetsä.

**

This almost a tradition.
That one Sunday we pack luch, buy some juice and head off to a fun fair.
It's there, close to where I'm from.

It's always sunny, it's always very hot.
In the parking place you can smell the pine forests nearby.











Tykkimäki on nasta paikka!
Ja erinomainen sellaisille 5-7 -vuotiaille. Pienille tarkoitettuja laitteita on paljon, eikä jonoja juuri kerry. Ja kun haluaa hengähtää, voi istua puun alle pöydän ääreen ja aukaista eväsrepun.
Muillekin kahvisieppo-tykkimäkikävijöille vinkiksi: kannattaa ostaa kahvi, se on tosi hyvää!

Tykkimäki is a cool place!
A fun fair middle of a forest!
It's excellent for 5-7 year-olds. And when you get tired, just unpack your lunch and sit down under a tree!












Tykkimäen maailmanpyörä, Kouvola-pyörä, on se ainoa oikea, eli entinen Linnanmäen maailmanpyörä. Se oli vuoteen 1998 Suomen suurin maailmanpyörä. Sen halkaisija on 21 metriä, ja jalustoineen se nousee noin 25 metriin.
Kun sieltä katsoo, kaikki näyttää toiselta

**

The Ferris wheel in Tykkimäki is the real one, as it used to be in Linnanmäki, Helsinki. Up to 1998 it used to be the biggest ferris wheel in Finland. The diameter is 21 meters, and in all it rises up to 25 metres. Looking down from there, all looks different.

Vielä niitä, hiljaisia maisemia

Koulut alkavat.
Herätyskellot, aikataulut, harrastukset, hulina.

Täytyy vielä hetki fiilistellä loppukesän hetkissä.
Niissä sanattomissa.

**

The schools are starting.
Alarm clocks, timetables, hobbies, all the buzz.

I still need to stop for a moment with these moments
of late summer.
Those silent moments.