Gillian Flynnin vasta tänä vuonna suomeksi ilmestynyt esikoisromaani Teräviä esineitä (Sharp Objects), on kirja, joka pitää lukea melkein kerralla loppuun.
Häiritsevä kirja.
Ovela kirja.
Alkuteos ilmestyi jo vuonna 2006. Flynn työskenteli tuolloin New Yorkissa tv-kriitikkona The Entertainment Weekly -lehdessä. Läpimurtoteos Kiltti Tyttö ja sen tuoma valtava mediahype oli vielä kaukana edessä.
Teräviä esineitä vie lukijan Amerikan sydänmaille, Missouriin ja Wind Gapin pikkukaupunkiin. Juoni on tavallaan dekkarin; kaksi tyttöä on murhattu, epäillään, että liikkeellä on sarjamurhaaja.
Wind Gapistä kotoisin oleva chicagolaistoimittaja Camille Preaker lähtee entiseen kotikaupunkiinsa tekemään juttua tapahtumista. Sitten alkaakin flynnmäinen ovela sukellus toiseen todellisuuteen, jossa mikään ole niin kuin luulisi.
Dekkarirakenne antaa raamit tarinalle. Teos saikin kaksi Dagger-palkintoa vuonna 2007 ja oli ehdolla kolmanteen.
Keskiössä on kuitenkin pikkukaupunki, perhe ja ennen kaikkea Camille Preakerin synkäksi osoittautuva menneisyys ja oman minän ahdistuneisuus, joka tarinan edetessä hahmottuu.
Flynn on taitava kertoja jo tässä ensimmäisessä teoksessaan.
Amerikkalaisen pikkukaupungin pysähtyneisyys ja kulissimaisuus luo tapahtumille näyttämön.
Kirja onkin Twin Peaksin, Wayward Pinesin, American Beautyn sekä tietysti Kiltin tytön hengenheimolainen: kuvaus maailmasta, jossa tavallinen arki kätkee taakseen ilkeyttä, petosta ja synkkiä salaisuuksia.
Wind Gapissa Preaker kohtaa äitinsä Adoran, teini-ikäisen sisarpuolensa Amman ja koko taakse jättämänsä elämän. Hän kohtaa myös entisen minänsä, joka on jotain ihan muuta kuin kirjan alun huoleton ja urbaani toimittaja.
Flynn kietoo lukijan ovelasti tarinan syövereihin, samaan tapaan kuin Kiltissä tytössä. Camille Preakerista, joka kirjan alussa vaikuttaa perin tavanomaiselta, paljastuu sivu sivulta uusia piirteitä. Hän ikään kuin herää henkiin, tulee omaksi itsekseen ja koettelee samalla lukijankin rajoja.
Saa miettiä, pitääkö hänestä, sietääkö häntä, voiko häneen samastua.
Samalla Flynn pelaa luotettavan ja epäluotettavan kertojan käsitteillä. Mitä syvemmälle päähenkilö putoaa, sitä vähemmän lukijana voi hänen havaintoihinsa luottaa. Todellisuus on viinan, huumeiden, ahdistuksen ja menneisyyden haamujen värittämää. Tämä toimii hyvin, ja kirjan puolessa välissä on jo pyörryksissä siitä, mikä on Preakerin kuvitelmaa, mikä jotenkin todempaa.
Dekkarijuoni jää hiukan ulkokohtaiseksi eikä kehity samaan tahtiin sisäisen todellisuuden intensiteetin kanssa. Myös teon motiivin uskottavuutta jäin hiukan pohtimaan. Jännityksen Flynn kuitenkin pitää yllä, ja käänteetkin yllättävät.
Kansas Citystä kotoisin oleva Flynn osaa kuitenkin pikkukaupunkimaailmansa.
On sivusuhteet, ilkeät teinit, baareihin ikuisuuksiin tuijottamaan jääneet keski-ikäistyneet miehet. Se maailma ei ole amerikkalaisen unelman heleä, kirkas tai urheilullinen.
Gillian Flynn: Teräviä esineitä
Sharp Objects, 2006
Suom. Maria Lyytinen
Wsoy, 2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti