Jokinovelli, eka

Tänä vuonna kaikki on toisin


Kun kesä tulee, sakeana ja keltaisena, täynnä itikoita ja hiuksiin takertuvaa jäätelöä, kukaan ei ehdi varoittaa.

Kello on kolme tai ehkä jo puoli. Taru istuu mattolaiturilla, uittaa jalkoja joessa ja sytyttää tupakkaa, jonka nappasi Annen taskusta. Anne on hänen tätinsä, vaikka moni ei luulisi, eikä Anne myönnä että polttaa, mutta aski on painanut suorakaiteen muotoisen kuvion taskukankaaseen.

Annen matkalaukku tönöttää vielä avaamatta eteisessä, vaikka aikaa on kulunut, ja aina kun Taru väistää matkalaukkua, hän muistaa Annen silmät, kun se tuli, pelästyneenä aamuyöllä, juuri muualta saapuneena.

Jalkojen huljuttelu laiturilla näyttää huolettomalta, mutta ei ole. Sillä tänä vuonna kaikki on toisin.

Poika seisoo veneessä keskellä pahinta virtaa ja heittää virveliä pyörteisiin.

- Istu idiootti, Taru huutaa, mutta se ei vastaa.

Kännykät ja whatsuppit ja tinderit lojuvat vielä hatarina lyikkäripiirroksina tuotekehityslabrojen post-it -lapuilla. Eletään jääkaapin oveen jätettyjen lappujen, sävelradioiden ja tuntemattomien reittien aikaa, ja pojan vene ajautuu yhä kauemmaksi.
Horisontti on se, missä taivas kohtaa maan.

- Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan, sanoo Taru itsekseen möreällä äänellä ja havahtuu siihen, että melkein nauraa.

Sitten tehtaanpilli soi ja sadat isät, miehet ja yli-ikäiset poikaystävät vyöryvät pyörillään kohti tiilitalokoteja ja puutalokotien suoria rivejä, ja Taru tietää, että kello on neljä ja kohta se tulee häntä hakemaan. Äkkiä on kesä ja liian kuuma, hän ottaa takin pois, se haisee kloorille. Se on itse vaalennettu, kloriittiämpärissä, jota isä sanoi ympäristömyrkyksi, mutta hän oli kaatanut kaikki kasvimaalle, kun kukaan ei enää nähnyt.

**

Kaikki olisi ehkä toisin, jos hän ei olisi lähtenyt.

**

Hän lähti heti, kun ne olivat menneet saunaan. Kesä on piinallisen heleä, isä on heittänyt löylyt ja sitonut vihdat ja äiti on vetänyt typerän turvemyssyn päähänsä. Se pitää lankakauppaa keskustan puutalossa ja aikoo lahjoittaa juhannusjuhliin huovutetun laukun. Tarua hävettää.

Kun hän sulkee oven takanaan, kuuluu vain kiukaan sihinä. Siitä tulee hänen elämänsä ääni, menetyksen ääni. Mutta vielä nyt kesä on heleänvihreä ja maailma kaukana, jossain, missä käytetään lyhyitä nahkatakkeja ja kuljetaan välimatkat busseilla eikä tunturi vip -pyörillä, joissa on kori tarakalla.

Poika on tullut bussipysäkille. Sillä on ylimääräinen kypärä mukanaan, ja sen hampaat tuntuvat terävinä huulia vasten.

- Mennään, hän sanoo ja istuu kyytiin.

Poika katsoo häntä, sillä on hymykuopat ja hiukset putoavat silmille.
Heidän on tarkoitus vain ajella. Mutta aika katoaa kesään, silmiin ja hymykuoppiin, ja kun poika kääntyy vielä partiokämpälle vievälle tielle ja katsoo häntä, hän nyökkää.

Mutta on vielä pitkospuita ja suonlaitaa, metsäpolkua ja suonlaitaa. Hänellä on avokkaat, ne hankaavat varpaat verille ja äkkiä häntä palelee. Hän muistaa, että äiti oli ehdottanut, että katsotaan joku leffa yhdessä saunan jälkeen. VHS, Video Home System, yleinen videonauhatallenteen standardi.

Perillä poika sanoo, että sytyttää tulet takkaan ja antaa hänelle makuupussin. Hän käpertyy pussin sisään ja vetää narut tiukalle ja silmät kiinni. Kesä on alussa, suvivirsi on soinut. Hän aikoo uida ja lukea, löytää reitin ulos maailman tylsimmästä.

- Ei tää vittu syty, poika huutaa ja paiskaa sytytyspalat hiillokseen. Kun liekki lopulta hulmahtaa, hän on jo nuhahtanut ja näkee unta, jossa juoksee vihreällä niityllä hiukset hulmuten.

Pesuainemainos, hänen myöhempi minänsä tuhahtaisi, mutta hän ei ole menettänyt luottamustaan, ei ihan vielä.

Kun hän havahtuu, poika huutaa Pellit ja raahaa häntä makuupussissa ulos. Uni on pahasti kesken. Niitty on auringon kultaama ja hiukset hohtavat vastavaloon. Ilmasta on tullut painavaa, huumaavaa, sellaista johon kiertyy kiinni eikä koskaan palaa.
Sitten he istuvat ulkona kakkosnelosen päällä ja tuijottavat metsää, josta hämärä on syönyt puut.

**

Kun hän aamuyön tunteina avaa kotioven, hän on jo miettinyt, mitä sanoisi.
Valheita. Pahoitteluja. En Enää Koskaan.
Mutta kotona ei ole ketään.

Saunan ovi on auki, takit ovat poissa, auto on poissa, turvemyssy on heitetty keittiönpöydälle, kahvi on jäänyt mukeihin.

Hänen päätään särkee, hän rojahtaa sohvalle ja putoaa uneen, eikä vielä tiedä, mitä ne tulevat hänelle kertomaan.

**

Kun Anne tulee, Taru istuu maauimalan rannalla käsivarret polvien ympärillä.

- Täällähän sä oot, olen etsiny, se sanoo ja istuu viereen.

Poika on ohjannut veneen maihin ja lähtenyt kalansaalis muovikassissaan.

- Mee vaan uimaan, mä odotan, Anne sanoo.
 
Taru katsoo pois.
Vielä viime kesänä hän olisi mennyt, ensimmäisenä.
Hypännyt pää edellä viitosesta ja uinut rantaan varmoin vedoin. Nauranut muille, suunnitellut suuria.

- Tule, Anne sanoo.

Vaikeinta on tulla pihalle ja avata portti. Nähdä mosaiikkiruukut, jotka he äidin kanssa tekivät lankakaupan mosaiikki-illassa. Palat eivät menneet kohdilleen, ja hän oli suuttunut ja lähtenyt ovet paukkuen pois. Äiti oli tehnyt ruukun yksin loppuun.

Kun portin avaa, kesä jää toiselle puolelle. Hiekkatiet ja tuulessa huojuvat heinät, lasten nauru ja veden pärske, jäätelöauton ääni, joen ja vastaleikatun ruohon tuoksu, hiekkaan raappeutuneet polvet, auringonpolttamat olkapäät.

- Voiku sä voisit unohtaa, Anne sanoo, mutta Taru tietää, ettei voi. Ainakaan vielä.

**

Ne olivat lähteneet häntä etsimään, saunan punertamine ihoineen. Isä oli varmaan halunnut vielä odottaa, mutta äiti oli puistanut päätään mennyt edeltä autoon.
Ne olivat kierrelleet keskustaa ja rantatietä, mutta eivät olleet nähneet häntä siellä.
Sitten ne olivat muistaneet partiokämpän. Äiti oli rahdannut heitä ja tavaroita sinne jo vuosia, milloin umpihangessa, milloin kaatosateessa, tuonut ruokia ja laavuja, jäänyt odottamaan ja varoittanut risteyksestä.

Ehkä ne eivät olleet huomanneet rekkaa, ehkä ne olivat kumartuneet etsimään radiokanavaa.
Ehkä isä oli nähnyt jonkun hänen näköisensä pyöräilevän ohi.
Ehkä oli sumua, ehkä ikkuna huurtui kosteista hiuksista.
Ehkä ne olivat väsyneitä, päivä oli ollut pitkä ja isä vuorotöissä, ehkä se oli juonut saunakaljan.

Ehkä ne aikoivat kääntyä takaisin, mutta päättivät sittenkin käydä katsomassa. Tarvittiin vain runkotien ylitys ja pätkä hiekkatietä.

**

Ja nyt, kun kesä tulee, hän istuu laiturilla ja antaa virran viedä jalkoja. Miehet pesevät mäntysuovalla ylipitkiä raitamattoja, kalastajat viskaavat virvelinsä samaan veteen. Ilmassa lentävät naurut ja kuiskaukset.
Mutta hiukset on leikattu lyhyiksi, ne ei enää muistuta mistään. Ne ei enää takerru jäätelöön.