Olen aina ollut vähän reppuselässäreissaaja. Niitä, jotka lähtevät juna-asemalle hämmästelemään ja päätyvät matkaan menolippu kourassa ja kaukaisen tuttavan puhelinnumero taskussa. Niitä, jotka haahuilevat kotoisissa kahviloissa ja raapustelevat yksittäisiä lauseita nuhruisiin vihkoihin.
Nykyisessä elämäntilanteessa luovuudelle niin olennainen ikkunastaulostuijotteluaika on vähissä, eikä ole juuri varaa matkata työpaikkaa kauemmas, jos sinnekään. Päätin siis taltuttaa kaukokaipuun postikorttiseinällä.
* * *
Olen ollut aina myös ahkera kirjeenvaihtaja. Kouluaikana kirjekaverit "tilattiin" IYS:stä. Pieneen lipukkeeseen rastitettiin toiveet, harrastukset ja maatunnukset. Jonkun ajan kuluttua kotiin tuli uuden kirjekaverin nimi ja osoite. Nimen, harrastuksien tai osoitteen kertomista ei pidetty mitenkään uhkaavana.
IYS on vuosien varrella jäänyt, mentaliteetti ei. Olen edelleen meilien, tekstarien ja FB-päivityksien ihminen. Jos voin kirjoittaa, en soita. Yritän pitää silmät auki maailmalle.
* * * *
Olen jemmannut meille tulleita kortteja vanhaan pikkukirstuun. Ja kääk - korttipostiahan tulee nykyään todella vähän.
Julistankin tässä alkaneeksi Driimitin hyper-virallisen #LÄHETÄMUT-kampanjan!
Kun käyt jossain, lähetä kortti - jollekin!
Se on tapa välittää. Jos et keksi ketään, kelle lähettää, lähetä mulle!
**
I've always been a bit of a backpacker. One of those, who go to the train station wondering where to go and end up travelling with a one-way ticket and a phone number of a distant acquaintance in their pocket. One of those who love sitting ín a cosy cafe and writing some sentences in worn-out notebooks.
Currently I have very little time to spend gazing out of the window (and that time would be crucial for creativity!) and no money for travelling further than my work place, if there. So I decided to tame my wanderlust with a postcard wall.
* * *
I've also always been an eager pen friend. At school we "ordered" pen friends from a company or whatever called IYS. We checked wishes, hobbies and country codes in a small slip. After a while you got the name and address of your new pen friend. Revealing one's name, hobbies or address wasn't considered threatening.
There's no more IYS, but the mentality remains. I'm a person of e-mails, text messages and Facebook updates. If I can write, I don't call. I try to keep my eyes open for the world.
* * * *
I've saved the postcards we've received in an little old chest. And eek - there aren't that many of them!
So I hereby start a hyper-official Driimit postcard campaign #SENDME!
When you'll visit a place, send a card to someone.
It's a way of caring.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti