Halusin kirjoittaa kirjan

Löysin vanhoja kuvia filmiajalta. Nämä ovat alun perin dioja.
Halusin kirjoittaa Irlannista.
Mutta ei ollut mitään suurta. Tarinaa.

Oli vain suolainen tuuli, joka liimasi hiukset silmiin.
Oli äkkiä laskeutuva vieraan kaupungin pimeys. Meri, joka meni. Lokkien ääni, tupakanhaju sateessa.
Pienessä kaupungissa perässäkulkeva mäyräkoira, vihreäksi maalatut ikkunanpuitteet.
Oli ne, joiden hiuksilta vesi valui pisaroina pois.




Oli vain häivähdyksiä, yksittäisiä, sekalaisia.
The Cranen yläkerta, jossa soitto jatkui taukoamatta.
Taylor's, merenranta.
Ja kun lähdemme aamuvarhain, meri velloo harmaana mutta rauhallisena ja ilma on suolasta sakea. Kahvilan vanha rouva sanoo, että sinne jäi veljensä ja paidoista ennen vanhaan tunnistettiin.
Nykyään ne eivät kudo, yhtään.



Dublin.
Se on kirjakahvila, se on hiljaa virtaava joki.
Kirja, jota en koskaan lukenut
loppuun, oli liian pitkät virkkeet ja tajunnanvirtaa Molly Bloom,
siltoja,
sanoja
lauseita.
Ja aina kun kysyy, paljonko matkaa, vastaus on sama.



**

Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Kuva: Schildts & Söderströms

Kate Atkinsonista on tullut viime kirjojen myötä yksi hienoimmista nykykirjailijoista.
Tai ainakin kirjoittajaminäni rakastaa hänen tapaansa kertoa tarinaa, tarinoita, ja pelata tarinankerronnan konventioilla.

Atkinson on lähtenyt rohkeasti kokeilemaan eri tyylejä aina Jackson Brodie -dekkareista viimeisiin upeisiin romaanikokonaisuuksiin.

Jossain mielessä Atkinsonin viimeisimmät romaanit ovat paluuta juurille. Ajallisia siirtymiä ja fragmentaarista tarinankerrontaa Atkinson on harrastanut jo varhaisissa romaaneissaan, kuten 1997 ilmestyneessä Museon kulisseissa (Wsoy, 1997).

Vuoden alussa ilmestynyt Hävityksen jumala (Schildts & Söderströms, 2016) ei ole poikkeus.
Se on tarina, tarinoita, metatarina.

Hävityksen jumala on itsenäinen jatko-osa ihan mielettömän upealle Elämä elämältä -romaanille. Siinä Atkinson pelasi tarinankerronnan konventioilla luoden useita mahdollisia skenarioita siitä, mitä tapahtui. Tai mitä olisi voinut tapahtua.
Hävityksen jumala on muodoltaan perinteisempi, tai ainakin lukija ensin luulee niin.
Mutta kun kääntää kirjasta viimeisen sivun, tajuaa, että tämä kirja onkin kokeellisista suurin.
Lukekaa, niin näette!

Elämä elämältä kertoi Ursula Toddin tarinan, tai useita eri mahdollisuuksia hänen tarinastaan.
Tämä tapa kertoa on kiehtova. Mehän emme voi tietää. Elämä on pieniä valintoja, pieniä sattumia. Kompastummeko rappusissa ja loukkaannumme loppuiäksi, vai jäämmekö katsomaan lintua puussa emmekä mene koko rappusiin. Jäämmekö sota-ajan Berliiniin pienen lapsen kanssa vai pääsemmekö onnellisesti kotiin. Astummeko junaan, joka suistuu raiteilta vai myöhästymmekö ja jäämme asemakahvilaan haaleaa kahvia litkimään.

Se tuo näkyväksi myös luovan kirjoittamisen prosessin. Kirjoittaminen on täynnä valintoja. Kirjailija valitsee lukuisista eri vaihtoehdoista, päättää sankariensa kohtalon. Tässä se vain näkyy.

Hävityksen jumala on kaikkea tätä, mutta perinteisemmässä muodossa. Se seuraa Ursulan pikkuveljen Teddyn elämää pienestä pojasta loppuun asti.

Kirja alkaa Teddyn lapsuudesta.
Hän on se runollinen, joka ystävystyy naapurintyttöön ja rakastaa boheemia Izzie-tätiään.

He olivat kaikki onnellisia, siitä Teddy ainakin oli varma. Myöhemmin hän ymmärsi, ettei asia ollut koskaan niin yksinkertainen. Onnellisuus niin kuin elämäkin on hauras kuin linnun sydämen sykäys, ohimenevä kuin sinililjat metsikössä, mutta niin kauan kuin sitä kesti. Fox Corner oli unelma Arkadiasta.

Tulee sota. Teddy listautuu ilmavoimiin, pommittaa Saksan kaupunkeja, kuin sumussa, yhä uudestaan ja uudestaan.
Menee naimisiin, saa Viola-tyttären, vanhenee.
Tai sitten ei.

Atkinsonin kerronta on nerokasta.
Romaanin syntyy alussa Teddyn epäuskosta siihen, että hän elää. Ja elämä on kuin unta. Sarja tapahtumia, ihmisiä, paikkoja. Aika kuluu, ihmiset kasvavat, lapsi saa lapsia, hän vanhenee, runous menee, lehdet muuttuvat. Vain luonto on ja pysyy.
Kirjan lopussa kaikki tämä kääntyy päälaelleen, mutta - lukekaa itse :-)

Atkinson siirtyy onnistuneesti aikatasoilta toiselle.
Teddyn lapsuudenmuistot legendaarisesta Fox Cornerin herättävät henkiin sotaa edeltäneen ajan Englannin tapoineen ja taloineen.
Teddyn tyttären Violan elämä vie lukijan grunge-boheemin nuoren naisen elämään kommuuneineen ja oman itsen etsimisineen.
Sotakuvaukset ovat piinallisen tarkkoja. Kun F-Foxin hävittäjälentäjänä toimii runosieluinen Teddy, tulee hävityksestä myös verbaalista. Pikkutarkka kuvaus vieraannuttaa sotanäyttämön arjesta. Ollaan taas toisessa todellisuudessa.

Elämä onkin sarja tuokiokuvia, näyttämöitä, läsnäoloa ja poissaoloa.
Kaikkiaan Atkinson luo upean brittiläisen mielenmaiseman: kriittisen, pohtivan, vähän mennyttä nostalgisoivankin.

Ja kun kirja loppuu ja kaiken nerokkuus paljastuu, tulee tunne, että täytyy lukea ja ajatella tätä kaikkea vielä monta kertaa uudestaan.
Sitä, miten ohikiitävä on hetki.
Sitä, miten vahva on mielikuvitus, miten haurasta kaikki.
Sitä, miten hävittäjä-Teddy tuhoaakaan lopulta aivan kaiken.

Hieno kirja.

Kate Atkinson: Hävityksen jumala (A God in Ruins,2015)
Suomentaja Kaisa Kattelus
S&S 2016.

Pitkästä aikaa // Long time no

Arki on ollut.
Hulinaa, keikkatöiden etsimistä, välillä epätoivoakin.

En ole kirjoittanut blogia.
Olen miettinyt työtilkkutäkkiä.
Olen kiinnittänyt suksien monoja, keittänyt kaakaota termariin, ottanut kuvia vastavaloon.

Tästä se taas lähtee, ehkä.










Everyday life has been.
Sort of tough.
Busy days, looking for jobs and projects, sometimes even despair.

I haven't written here.
I have thought about my patchwork-like working life.
I have fixed cross-country skies, made hot chocolate, taken pictures against the sun.

Here it goes again, maybe

Luukku 17-20: Hulinaa ja lisää kierrätysompeluita // Day 17-20: Hurry and More Recycled Sewings

Hui hulinaa.
Joulujuhlia, kiirekirjoittamista, lapset täpinöissään.

Päiväkodin tädeille pikaompelin kissatyynyt vanhasta pussilakanasta.

**

Huh, hurry!
Kids' Xmas parties, writing in a hurry, excited little ones.

I managed to quick-sew cat pillows for the youngest one's daycare ladies. These are made of an old duvet cover.

Luukku 16: The Winding Stair, joitain muita // Day 16: The Winding Stair, some other

Kun menin ensimmäisiä kertoja Irlantiin, aioimme liftata laivan tax free -kuvaston kartta oppaana.
Ensimmäinen kohtaamamme dublinilainen neuvoi meidät ihanaan kahvilaan.
Se sijaitsi Liffey-joen rannassa, nimi oli Winding Stair.
Oli kolme kerrosta, kirjadivari, vahvaa kahvia ja ihania kasvisvoileipiä.
Ikkunasta näki joelle. Oli hassua ajatella, että sinne ne olivat muutkin tuijotelleet, kirjailijat.






Myöhemmin 90-luvulla asuin Irlannissa joitakin vuosia. Galwayssa, länsirannikolla.
The Windind Stair pysyi kuitenkin kantapaikkana ja henkisenä kotina.
Sellaisena, johon aina palaa.
Aamubussilla niittyjen halki päivän lehti kainalossaan.
Vihkon kanssa ja ajatuksia täynnä.

Luukku 15: Peitot, ei koskaan liikaa // Day 15: Blankets, never too many of them

Tämän päivän juttu on peitot, nuo talven pelastajat.
Mieluiten niiden pitää tietty olla retroja ja kirppislöytöjä.

Löysinkin kaksi ihanuutta Heikun keikun -kirpparilta Myllykoskelta ja lähiseudun Muna ja Kamasta, loistopaikkoja kumpikin!

**

Today's lovely thing is blankets, those marvellous winter-savers.
Preferrably second-hand and with a retro feeling.

I did find two lovely blankets, one from my home town flea market Heikun keikun and another from a 2nd hand shop Muna ja Kama nearby.



Ihanan villahuovan löysin Heikun keikun -kirpparilta seitsemällä eurolla.
Ihanan lämmin ja just mun suosikkivärit!

**

A lovely woollen blanket, 7 euros, my fave colours!



Leijonankeltainen vanha todella painava silkkitäkki on Munasta ja Kamasta, loistolöytö sekin!
Nyt kelpaa kaivautua sohvan nurkkaan!

**

And an elegant old silk duvet, a good bargain, too!
Time to hide away!

Luukut 12, 13, 14: Kissu Kissa ja muita kierrätettyjä tarinoita // Days 12, 13, 14: Kissu The Cat and Other Recycled Stories

Hui ajan kulua!
Lasten myyjäisiä, harrastuksia, joulubileitä ja luovaa haahuilua.

Sain kuitenkin toteutettua lapsen myyjäispöytään yhden haahuiluideani, Kissu Kissan.
Se on kotoa löytyneestä kierrätysmateriaalista tehty pikkupehmo, malli on omasta päästä.
Kissusta löytyy kahta vanhaa verhoa ja yhtä teepaitaa.
Kissu meni myyjäisiin ja sai uuden kodin, jee!

**

How time flies!
Kid's school's rummage sale, kids' hobbies, Xmas parties and creative wandering.

Somehow I managed to finish one of my ideas for kids' school rummage sale: Kissu the Cat.
It's a small stuffed thing made of recycled fabric, pattern is my own.
I used two old curtains and one old teeshirt for it.
And Kissu did got a new hoe at the rummage sale, yes!




Lisääkin on tulossa.
Tätä ideaa kehiteltiin Facebook-kaverieni kanssa.
Alun perin suunnittelin, että tekisin vanhoista lastenvaatteista erilaisia pehmoja. Lastenvaatteissa on ihanat kuosit ja ne ovat pehmeäksi kuluneita.
Sitten kaverien kanssa idea jalostui lohtupehmoiksi. Että ihminen lähettää kankaan, vaikka vanhan paida, kertoa sen tarinana. Paluupostissa saisi uniikin pehmon.

Katsotaan, mitä tästä kehkeytyy!

**

And there is more to come!
I discussed this with my Facebook-friends.
Originally I figured out, that I'd sew animals out of old children's clothes. They have lovely patterns and a soft feel to them.
Then the idead developed into something like comfort toys.
That a person could send me a fabric, let's say an old shirt and tell its story, and get a unique toy as a return.

We'll see!