Luukku 8: Ethan Coenin novellit // Day 8: Short Stories by Ethan Coen

Tämän päivän suosikki löytyi omasta kirjahyllystä.
Se on Ethan "Coen-veljes" Coenin novellikokoelma Gates of Eden vuodelta 1998.
Nappasin tämän mukaan jostain enkkulaisesta kirjakaupasta aikoja sitten ja ihastuin.

Jos rakastaa leffa-Fargoa, rakastaa tätä.
Novellit kuljettavat New Yorkiin ja Minneapolisiin, perhesalaisuuksiin ja toistensa ohi puhuviin ihmisiin, satunnaisiin julmuuksiin.

**

Today's fave I found in my own bookshelf.
It is Gates of Eden, a collection of short stories by Ethan "Coen-brother" Coen from 1998.
I found this in some Eglish bookstore ages ago and got fascinated.

If you love Fargo-the-movie, you'll love this.
The short stories move in New York and Minneapolis, in the midst of family secrets and people who talk but don't really listen, to occasional violent acts.

Keskusteluja Kaarin kanssa eli miten faktasta kutoutuu tarina

On aina hienoa tavata joku, joka on kirjoittanut kirjan.
Ihminen, jonka pään sisällä on muodostunut kokonaisuus, tarina, maailma.
Sellainen fiktiivinen todellisuus, johon muut sitten eläytyvät ja uppoavat.

Jokin aika sitten minulla oli ilo jututtaa töiden puolesta Kaari Utriota hänen uudesta Paperiprinssi-kirjastaan.
Puhuimme kirjan maailmasta, ideoinnista ja siitä, miten historiallinen romaani syntyy.



Eniten minua kiehtoo se, miten fakta ja valtava määrä taustatietoa muuttuu tarinaksi, romaaniksi, kokonaisuudeksi jossa voi elää mukana.

Utrio kirjoitti Paperiprinssiä kaksi vuotta.
Yleensä kirjantekoon menee vuosi.

Kirja sijoittuu paperiruukkien maailmaan. Paperinteon alkuvaiheet 1800-luvun Suomessa osoittautui kuitenkin aiheena vaikeaksi ja paljon työtä vaativaksi.

- Urakka oli suurempi kuin osasin kuvitellakaan, Utrio sanoo.

Avukseen hän sai kuusankoskelaisen paperigurun Eero Niinikosken.

- Hän oli aivan kullanarvoinen, kävi meillä kotonakin, Utrio sanoo.

**

Mutta taustatutkimus on vasta alkua. Kun faktat on selvitetty, alkaa varsinainen urakka, romaanin luominen.

- Taustat ja faktat pitää kertoa yksittäisen ihmisen kautta. Siinä on haaste ja siinä on kirjailijan taito, Utrio sanoo.

Paperiprinssin päähenkilöksi Utrio valitsi haaksirikossa vammautuneen merikapteenin.
Tällä on tosimaailman esikuva:

- Halusin kirjoittaa tuntemastani henkilöstä. Hän vammautui pahasti auto-onnettomuudessa ja nousi sitten katkeruudesta ja depressiosta, lähipiirinsä avulla. Hän on hieno esimerkki siitä, miten ympäristö voi olla apuna toipumisessa. Ei säälien ja silkkihansikkain, vaan suhtautumalla niin kuin ihmiseen.

Faktasta ei synny romaania ihan tuosta vaan.
Utriokin tekee valtavan taustatyön ennen kuin varsinainen kirjoittaminen voi alkaa.

- Liuskoja on koossa ainakin sata, ennen kuin aloitan varsinaisen romaanin kirjoittamisen. Kirjoitan jokaisesta henkilöstä henkilökuvauksen ja hahmottelen kaikki paikat. Usein piirrän pohjapiirustukset ja karttoja paikoista, mietin, miltä mikäkin näyttää ja miten asiat suhteutuvat toisiinsa.

Juonen Utrio luonnostelee luku kerrallaan. Sitten hän miettii kuhunkin lukuun tulevat kohtaukset sekä niiden henkilöt ja näkökulmat.
Vasta sitten alkaa varsinainen kirjoittaminen.

**

Paperiprinssi sijoittuu aikaan, jolloin paperia tehtiin lumpuista.
Paperi on harvinaista ja arvokasta. Se tehtiin lumpuista, joita oli vaikea saada.

- Lumppujen hinta oli säädelty, se kuulutettiin saarnastuolista Mikonpäivän jumalanpalveluksessa. Taloissa oli lumppupiiat, joka huolehtivat, ettei mitään mene hukkaan. Lumppurit kulkivat ympäri maata lumppua ostamassa. Talon naisväkeä lahjottiin kauneustarvikkeilla ja muilla ylellisyyksillä, sillä hinnalla ei voinut kilpailla.Oikeastaan kyse oli eräänlaisesta superkierrätyksestä, Utrio sanoo.

**

Paperinteko aiheena kytkeytyy myös hauskasti Utrion juurille Kymenlaaksoon, jossa paperitehtaiden silhuetit ovat hallinneet maisemaa aina viime vuosiin.

Kirjailijan äiti on syntynyt Kotkassa, ja Kymenlaaksoon mentiin aina ainakin kesäksi.

- Äidinisä oli Inkeroisten Osuuskaupan johtajana ja vietimme lapsuusajan kesät aina Karhulassa mökillä. Minulla on ihania muistoja sieltä, ja kymenlaaksolaisuus on ollut tärkeä minuuttani, Utrio sanoo.

Charlotten ihana maailma // The wonderful world of Charlotte

Pictures from the book Colourful home by Charlotte Hedeman Guéniau
Kuvat kirjasta Charlotte Hedeman Guéniaun kirjasta Värikäs koti

Joskus kaipaa lisää virtaa.
Väriä, illanistujaisia, tyynyjä lattialla, puheensorinaa hämärtyvässä illassa. Sopivan boheemia otetta. Sellaista tanskalaishenkeä.

Charlotte Hedeman Guéniaun kirja Värikäs koti luo juuri sellaisen tunnelman.
Teksti on kirjoitettu rennolla otteella ja kuvat inspiroivat.
Tekee mieli lähteä maalikauppaan ja viritellä lyhtyjä pihapuuhun.

Hedenau Guéniau on nimi muun muassa sisustusjuttuja, tekstiilejä ja astioita valmistavan tanskalaisyritys Ricen takana.
Rice sai alkunsa vuonna 1998, kun tanskalainen Hedenau Guéniau ja hänen ranskalainen miehensä halusivat elämälleen uutta suuntaa asuttuaan 15 vuotta Ranskan maaseudulla.
Suunnittelua inspiroivat "vanhat hyvät ajat".
Ja niitä huokuu kirjakin.

**
Sometimes you feel like more energy.
You feel like you need some colour, friends popping in, cushions on the floor, laughter and murmur in the dusk. Some bohemian attitude. Some Danish atmosphere.

Charlotte Hedeman Guéniau's book Happy home has just that kind of feeling.
The text is written with a relaxed attitude and the pictures are inspiring.
You feel like going to a paint shop, you feel like putting up some lanterns in the trees.

Hedenau Guéniau is the name behind the Danish company Rice that designs and produces e.g. homeware, textiles and tableware.

The story of Rice began in 1998, when Danish Hedenau Guéniau and her French husband wanted a new way for their life, after having lived 15 years in the French countryside.
Rice design is inspired by the "good old days".
And that's the feeling in the book, too!



Kirjassa Hedeman Guéniau kertoo omasta sisustusfilosofiastaan.
Sen voinee tiivistää sanoihin väri, rentous, viihtyisyys.

Ihanan inspiroiva, suvaitseva ja tekemään rohkaiseva kirja!

**

In the book Hedeman Guéniau tells about her home design philoophy.
I assume it can be summarized in the words colour, relaxed attitude, cosyness.

A very inspiring, tolerant and encouraging book!

Kadonnutta paikkaa etsimässä

Kirjat, ja niiden ihmeelliset maailmat! Välillä on ihana sukeltaa kirjoihin. PIeniin kyliin ja kaupunkeihin, viidakoihin ja melukyliin. Kuviteltuihin maailmoihin.

Vanhoissa lastenkirjoissa on vaan ihan erityinen tunnelma. Absurdi, turvallinen, johonkin omaan mieleen vievä.

Arne, Carlos, kiire ja kuviot

Kiire!!



Lapsi on tullut ja viskannut laukun eteisen lattialle. Sillä on kiire. Kavereille, välipalaa nappaamaan, kirjaa lukemaan, voltteja harjoittelemaan. Että ehtii elää.

En ole ehtinyt nostaa laukkua. Pitää ehtiä. Laittaa ruokaa, kirjoittaa kirja, kehittää keskeneräisiä ideoita.
Kiire syö ajatukset. Ei malta miettiä loppuun. Pitäisi olla jo toisaalla.

Onneksi on käsityöt ja hölkkä. Tänään keskityn käsitöihin.



Kerroksia toistaessa ja lankaa kuljettaessa huliseva arki unohtuu. On läsnä, edes villaneuleelle.

Käsillä tekeminen kytkee minut myös perheen ja suvun historiaan. On äidin tekemät villapaidat, mummin patalaput ja perulaismyssyt, jotka saimme siskoni kanssa joskus 80-luvulla.

Oman kotini mattoihin on kudottu tarina. Keittiön lattialla luistelevan räsymaton kutoi äidin satakuntalainen mummo varmaan sata vuotta sitten, laudeliinaksi. Hennoissa väreissä kuultavat varmaan perheen paidat ja verhot. Pojat jäivät sotaan, äidin mummo kuoli 70-luvulla. Matto on vielä täällä.

Harmaan villamaton samainen äidin mummo kutoi äidilleni lahjaksi. Minulla se oli joskus opiskeluaikana. Punaviinitahra lähti suolalla. matto siirtyi varastoon, josta sen taas bongasin pari vuotta sitten.



Suvussa ja perheessä kulkeneet, vanhat ja toisen käsin tekemät jutut luovat turvaa. Niihin on käytetty aikaa ja ajatusta. Niissä on rakkautta ja välittämistä, lämpöä.

Samaa ajatusta kehittävät ihkut norjalaisneulojat Arne ja Carlos uusimmassa kirjassaan Norjalaisneuleiden uudet kuviot (Nemo, 2014).



Kirja hakee inspiraationsa mummolan vintiltä. Sukuhistoriasta ja norjalaisesta neuleperinteestä nousee jotain freesiä ja sympaattista, with a twist. Koiran villapaitaa on inspiroinut mummon hääpuvun kuvio.

Ohjeita on lukuisia, aina patalapusta vaativampaan villapaitaan. Kaltaiseni tuurikutoja on huono ohjeiden kanssa, mutta kirjoneuleista tykkäävälle tämä on must!

Ihana kirja ja inspiroiva kuvitus!

Ehkä maailman ihanin sisustuskirja // Perhaps the most wonderful interior design book in the world

Tänään kerron teille salaisuuden. Se on tämä: tässä on maailman ihanin sisustuskirja!
Ainakin lapsellisille ja lapsenmielisille.
Sellaisille, jotka eivät ota itseään ja kotiaan turhan vakavasti.
Tai itseni kaltaisille vähävaraisille haaveilijoille, jotka siirtävät sohvaa joka toinen viikko.
Voi mitä inspistä!
Katsokaa vaikka!

* * * *

Today I'm gonna tell you a secret. Here it comes: this is the most wonderful interior design book in the world!
At least for those of you child-like enough.
For those who don't take themselves and their homes too seriously.
Or for those like myself: daydreamers with little money, daydreamers who move the sofa every other week.
What a source of inspiration!
Take a look!





Kuvat Ashlyn Gibsonin & Rachel Whitingin kirjasta Creative Family Home.
Pictures from the book Creative Family Home by Ashlyn Gibson and Rachel Whiting.


Tämä ainakin minua päivästä toiseen inspiroiva opus Creative family home on kahden brittimimmin, Ashlyn Gibsonin ja Rachel Whitingin käsialaa. Oih ja voih!

Ashlyn Gibson on lontoolainen stylisti, valokuvaaja ja lastenliike Olive Loves Alfien omistaja, joka on tehnyt töitä aiemmin mm. kenkämerkki Red or Deadille.

Rachel Whiting on samassa kaupungissa vaikuttava sisustusvalokuvaaja, jonka kuvia on nähty myös lehidssä kuten House & Garden ja Living Etc.

Creative Family Home on inspiroiva, värikäs ja vähän satumainenkin kirja kolmestatoista kodista, joissa asutaan ja eletään. Kirjan kodit ovat iloisia, kekseliäitä, luovia. Niissä näkyy lasten läsnäolo ja kädenjälki - muuallakin kuin lastenhuoneessa.

Voisin tuijottaa tätä päivät pitkät!
Vaikka työkseni!
Kiitos Ashlyn, kiitos Rachel, inspiroitte enemmän kuin mikään muu!!!

Huomasin muuten, että kirja on nyt ilmestynyt myös suomeksi Gummerukselta, nimellä Viihtyisä ja värikäs koti.

Ei, tämä ei ollut maksettu mainos, ja kirjankin olen ostanut ihan itse.


* * * *


At least I am so very inspired by this book Creative family home, written by two British women Ashlyn Gibson and Rachel Whiting. Oh and oh!

Ashlyn Gibson is a London-based stylist, designer and the owner of kids' store Olive Loves Alfie. She has also worked for the shoe label Red or Dead.

Rachel Whiting is a interior design photographer in the same city. Her pictures have been seen in magazines like House & Garden and Living Etc.

Creative Family Home is an inspiring, colourful and a bit fairytale-like book featuring thirteen homes, that are truly lived in. The homes are happy, imaginative and creative. You can see and feel children's presence and creative output in them - and not only in kids' rooms.

I could stare at this all day long!
Staring at this could be my dream job!
Thanks Ashlyn, thanks Rachael, you inspire me more than anything!

And no, this wasn't a paid ad, and I've even bought the book myself.

Kirjahyllyn uumenista

Kirjoista ei osaa kirjoittaa. Niitä on niin paljon. Hyviä, ihania, koukuttavia, tylsiä. Sellaisia, jotka vievät mennessään. Sellaisia, joita lukee läpi yön. Sellaisia, jotka jäävät elämään.

Mihinkään varsinaiseen kirjablogiin ei rahkeet harmi vaan riitä, joten nappasin hyllystä joitakin kirjoja.
Niitä, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Kolahtaneet.
Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä!

1. Gary Larson: The Far Side Gallery

Ikivanha ystäväni, jonka rahtasin opiskeluaikoina rinkan pohjalla Enkuista.
Ihania, oivaltavia, mustaa huumoria ja sarkasmia.
Kun maailma murjoo, on aina Gary!

Ihan loistava on myös Larsonin kuvaus siitä, miten ryhtyi pilapiirtäjäksi. Hän oli töissä levykaupassa, eli normiarkea, kunnes eräänä päivänä kuuli enkelikuoron laskeutuvan hyllyjen väliin ja siitä lähti. Klassikko!

2. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Tämä monessa blogissakin aikoinaan hehkutettu brittiläisen näyttelijän esikoisromaani, kasvutarina, elämäntarina on ihana, omaääninen, sympaattinen, brittiläinen!

Romaani alkaa 60- ja 70-lukujen vaihteesta ja loppuu vuosituhannen vaihteeseen. On Elly, jonka äiti on surusta turta. On Joe, on Ellyn ystävä Jenny Penny.

Winmanin tekstissä on hienoa letkeyttä, ilmavuutta ja fragmentaarisuutta - ominaisuuksia, joita suuresti ihailen. Toisiaan risteävät tarinanosat heräävät henkiin, niihin jää asumaan. Ne ovat satumaisia, yllättäviä.

Fragmentaarisuudesta, satumaisuudesta ja yllätyksellisyydestä huolimatta romaani kytkeytyy kuitenkin tiukasti aikaan ja paikkaan, etenkin brittimaailman kuvauksessaan. Oi tuo merentuoksuiseen lounais-Englanti! Cornwall!

3. Michael Cunningham: Illan tullen

Cunninghamin romaaneissa on samaa hengittävyyttä ja suvaitsevaisuutta kuin Winmanillakin. Vuonna 2010 ilmestynyt Illan tullen ei petä, vaikka ei ihan hakkaa suursuosikkiani Talo maailman laidalla.

Romaanissa newyorkilaisen taidegalleristin ja hänen päätoimittaja-vaimonsa elämä saa uuden käänteen, kun vaimon boheemimpi pikkuveli muuttaa heille asumaan.

Cunningham on taituri ihmissuhteiden kuvaajana. Rakkaus on monitahoista, monimutkaista. Myös Cunninghamin kirjoissa ollaan vahvasti jossakin, tässä New Yorkin taidepiireissä.

4. Erik Axel Sund: Varistyttö-trilogia

Luen paljon dekkareita, sekä sivutyön puolesta että omaksi huvikseni. Ruotsalaisen Erik Axel Sundin Varistyttö-trilogia onnistuu tuomaan genreen jotain ihan uutta. Se on karmiva ja herkkä samaan aikaan.

Alun perin yhdeksi romaaniksi tarkoitettu kokonaisuus käsittää kolme osaa: Varistyttö, Unissakävelijä ja syksyllä suomeksi ilmestyvä Varjojen huone. On vaikea analysoida, mistä romaanien vaikuttavuus tarkalleen syntyy. Erik Axel Sundit (kirjailijanimen takana on kaksi tekijää: Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist) kertovat haluavansa näyttää, mitä kuliessien takana on. Ihan lähellä, tavallisen oloisessa arjessa.

Varistyttö menee ihon alle. Tunteet tulevat lähelle. Miltä tuntuu, kun luottaa ja luottamus petetään. Kun pelkää. Kun on yksin. Kun on hilkulla ymmärtää jotain, mutta ei ymmärrä. Läsnä on suru. Menneisyys ja menetykset. Nämä luettuani luuulin oivaltaneeni jotain: Ihminen on perusolemuksensa lisäksi sitä, mitä on kokenut, mitä hänelle on tehty.
Hienot kirjat.

5. Alice Hoffman: Punainen puutarha

Rakenteita paljon miettivänä pohdin usein, miten kokonaisuus muodostuu. Miten eri osat nivoutuvat yhteen. Hoffmanin uusin, Punainen puutarha, on kiva esimerkki toisiinsa kytkeytyvien tarinoiden muodostamasta kokonaisuudesta.

Hoffmanin teos sijoittuu Massachusettsin Blackwelliin. Siellä on puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kukkia. Taru kertoo, että puutarhasta voi löytää totuuden, jos uskaltautuu etsimään.

Hoffmanin tarinat nivoo yhteen juuri tuo Blackwell, joen rannalla, punaisen puutarhan lähellä. Tarinat etenevät ja kytkeytyvät toisiinsa myös ajassa: yhden tarinan lapsi on seuraavassa isovanhempi. Menneisyys on läsnä ja teot kertautuvat. Paikka saa myös symbolista merkitystä.

Tämä olisi kiva toteuttaa monimediajuttuna, inspiroiva!!!

6. Marianne Fredriksson: Muuttolinnut

Olin jo ihan unohtanut tämän ruotsalaiskirjailijan, kunnes nappasin tämän ohuehkon kirjan käteeni ihan sattumalta Myllykosken kirjastossa. Olikin hyvä löytö!

Marianne Fredriksson kuuluu sarjaan hyvät ihmissuhdekuvaajat. Muuttolinnut on tarina chileläisen pakolaisen Miran ja ruotsalaisen tietokirjailijan Ingen ystävyydestä. Se on kaikin puolin tiheä romaani. Naisten välinen ystävyys kasvaa kattamaan perheet ja menneisyydet. On paljon puhetta, muistoja, ahdistaviakin. Ystävyys kantaa ja auttaa kohti uusia alkuja.

Kaunis ja viisas kirja.

7. Ian McEwan: The Cement Garden & Iain Banks: The Wasp Factory

Opiskeluaikojen nuoret brittiklassikot! Nämä oli ihan pakko mainita, vaikka en ole niitä aikoihin lukenutkaan.

Upeita, omalaatuisia, brittiläisiä, kokeellisia! Ohuita. Ja nämä pitää lukea enkuksi, ehdottomasti!

McEwanin Cement Garden on surrealistinen, surullinen, raadollinen, trillerimäinenkin, hieno. Neljä lasta menettää ensin isänsä, sitten äitinsä. Maailma on ympärillä on ankea. Salaisuudet haudataan kellariin ja lapset yrittävät jatkaa elämistä keskenään.

16-vuotiaan Jackin kertojaääni muuttuu perusteinistä omaan maailmaansa uponneeksi ja jaetusta todellisuudesta erkaantuneeksi vieden lukijan tehokkaasti mukanaan.

Myös kirjasta 1993 tehty, Charlotte Gainsbourgin tähdittämä elokuva (ohj. Andrew Birkin)korostaa tarinan surrealistisuutta, omalakisuutta. Suosittelen tätäkin!

Myös Banksin Wasp Factoryn kertojaminä on biokemisti-isänsä kanssa yksin hylätyllä saarella asuva 16-vuotias teinipoika Frank. Gootti- ja kauhukirjallisuuden piirteitä omalaatuisesti mainstreamiin tuova romaani luo Cement Gardenin tapaan oman suljetun maailmansa ja todellisuutensa.
Häiritsevä ja hieno tämäkin!

8. Paul Auster: From Hand to Mouth

Rauhallisempiin tunnelmiin...
En tiedä, onko tämä ilmestynyt suomeksi. Paul Austerin kirjan alkuosa on ihanan raadollinen omaelämänkerta ajalta, jolloin Auster ei ollut vielä Auster! Ei postmodernia kikkailua! Ei anonyymejä henkilöitä! Ihan Paul, nuori ja vähävarainen, kirjallisella ambitiolla varustettu nuori mies Euroopassa suurin haavein.

Ihana. Luin tämän ja näin Austerin joskus nahkarotsissaan Huvila-teltassa -> olin myyty!

Tämän kirjan parasta antia on Austerin kuvaus Ranskaan tulostaan. Sitä oli odotettu. Matka oli pitkä ja kallis, toiveet korkealla. Tultiin Eurooppaan, kulttuurin juurille.

Ja mitäs kävikään. Austerin jalkaa alkoi hiertää. Hän käveli kymmeniä kilometrejä. Baudelairen tai Camus:n sijaan hänen mielensä täytti jäytävä varvaskipu, pohdinta siitä, minne voisi päästä istumaan, pohdinta siitä, miten kipu loppuisi, kaikenkattava varpaan ajattelu. Muuta ei ollut. Jes!

9. Anne Lamott: Bird by Bird: Some Instructions on Writing and Life

Kivan Natalie Goldberg -henkinen kirja kirjoittamisesta kiinnostuneille ja varsinkin sen kanssa jumiutuneille. Pieniä tarinoita, inhimillinen.

Ja se nimi? Se menee näin. Lapsi-Lamottin 10-vuotiaan veljen piti palauttaa lintuja koskeva kouluraportti seuraavana päivänä. Aikaa tekemiseen oli ollut kuukausia. Veli ei ollut tehnyt mitään. Nyt, edellisenä iltana, iski paniikki ja rimakauhu. Lamottin isä vei veljen keittiön pöydän ääreen ja rohkaisi aloittamaan. Veli ei pystynyt. Miten? Tehtävää oli kymmeniä sivuja, kymmeniä lintuja. - Lintu linnulta, bird by bird, sanoi isä. Yksi kerrallaan, vähä vähältä. Siitä lähtevät suuremmatkin jutut.

10. Siri Hustvedt: Vapiseva nainen

Pitihän tämäkin nyt ottaa. Mulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen Hustvedtiin. All I loved luettuani olin mennyttä. Miten kukaan saattoi kirjoittaa niin! Tykkään myös muusta Hustvedtin varhaisesta tuotannosta.

Uudemmat eivät ole vieneet ihan samalla tavalla. Viimeisin, Säkenöivä maailma, jäi puolitiehen. Amerikkalainen elegiakin tuntui vähän etäiseltä. Näitä vaivaa jonkinlainen akateeminen kuori. En pääse niihin tunnetasolla sisälle. Harmittaa, sillä haluaisin ihailla Hustvedtiä. Olenhan hänen faninsa.

Vapiseva nainen on toisenlainen, sekoitus teoriaa ja omakohtaista, ja tällaisena se toimii. Teosta ei ole pakotettu romaanimuotoon, vaan siinä on selkeästi eri osia. Tykkään!